vuohi joka soittelee viulua. unessa eiffelin-tornin alla.

24.10.2012 - Maisa Hyttinen

IMG 0410

Lähden tänä iltana loppulomaksi Helsinkiin, joten nyt on varmaan aika jakaa viime viikonlopun hurjan söötit kuvat teidänkin kanssa. Tosiaan kävimme Sotilaan kanssa yökylässä hyvän ystäväni luona jonkin matkan päässä ja vihdoinkin sain raahattua kamerankin mukaan. Lapsesta asti olen ihastellut laitumien laidoilla miten söpöjä karitsat ja muut eläinvauvvat ovat, mutta kameran takaa olen katsellut niitä harmillisen vähän (siitäkin huolimatta, että olen vuosien aikana vieraillut melkein naapurissa asuvan ystäväni luona jopa useita kertoja, haha). Tällä kertaa sain kuitenkin hurjan söpöjä kuvia hysteerisen söpöstä kilistä ja ihan kivoja edustuskuvia ystäväni suomenhevosesta. Ja tietenkin heeler-hauvvasta, jollaisen huolisin kyllä itsellenikin!

IMG 0280

En kuollaksenikaan muista juuri nyt tämän hurjan söötin pikkuhauvvan oikeaa nimeä, mutta saan ehkä pitää henkeni vaikka kutsuisin sitä täälläkin Myyräksi. Sotilas on potkaissut toista meidän koiristamme vain kerran ja senkin vahingossa, mutta takajalkojen luo hiipinyt vieras pikkukoira otti viikonloppuna kevyen osuman uuden hevosystävän takakaviosta. Onneksi mitään fyysistä vahinkoa ei ilmeisesti syntynyt.

IMG 0367 IMG 0408

IMG 0409

Voi luoja miten vuohilapsi voi olla suloinen! Se juoksenteli mielellään ihmisten perässä pitkin kartanon vaahteranlehdillä kuorrutettua pihaa ja oli ihan täydellinen kuvauskohde. Muistan ihan kauhean huonosti uusien asukkien nimiä, joten tämänkään ihanuuden nimeä en osaa teille kertoa.. Kuvat kertokoot siis riittävästi. Harmi, että vuohetkin kasvavat isoiksi.

IMG 0349 IMG 0315

Kohta Sotilaallekin on tarjota kokoistaan lenkkeilyseuraa. Kunhan Neilikka saa kengät alleen niin vähän reippaampikin ratsastelu yhdessä onnistuu. Islanninhevosystävä Dumba kun on harmittavan paljon hitaampi kuin Sotilas ja joutuu sutimaan hölkkäillessäkin ihan tosissaan pysyäkseen Sotilaan rinnalla. Onneksi Sotilaalta löytyy tarvittaessa myös etanavaihteet.

Toivottavasti jarrut ovat tallella vielä viikonlopun jäljiltä, sillä karvapylly lopettelee juuri ruokailuaan ja pääsee vielä viimeiselle ratsastusreissulle ennen omaa minilomaani. Sotilas jää äitini ruokittavaksi, joten tullessani kotiin minua todennäköisesti odottaa iloinen ja hyvin ruokittu hevonen, hehe. Pitänee siis käydä vähän liikkumassa varastoon. (+ Toinen täydellinen mies tulee yöllä omalta lomaltaan maailmalla eli kotiin ei harmita yhtään tulla.)

ak

Törmäillään somessa!

Voit seurata kirjoittajaa Instagramissa @eqphoto.maisahyttinen. Facebookissa palvelee sivu Hevosvalokuvaaja Maisa Hyttinen.

Someja sopii käyttää yhteydenottokanavana esimerkiksi kisakuvatilauksissa ja muissa rennoissa yhteydenotoissa.

Ammatillisesti relevantimpaa sisältöä kannattaa etsiä LinkedInistä. Verkostoidun mielelläni!

Virallisemmissa asioissa voi laittaa sähköpostia osoitteeseen maisa@maisahyttinen.fi.