vaivalloisesti edetään, pakolla loppuun se vedetään.

26.05.2013 - Maisa Hyttinen

Hieman kesäisempää banneria ei-minkään tilalle! Kuvankäsittelyvälineistö on taas käytössäni, vaikken vanhoihin kuviin pääsekään vielä käsiksi (toivottavasti viikon päästä), joten blogi voi jatkaa normaalia elämäänsä. Torstain kaatosaderatsastuksen ja inhottavan koiravälikohtauksen (huh, luulin jotain pientä harmaata pötköä äänen perusteella moottorisahaksi) jälkeen Sotilas on viettänyt loppuviikon syöden ikkunani alla vihreää ja ollut mukana kävelylenkeillä. Eilen saimme Toisen täydellisen miehen kanssa rakennettua pikkulaitumenkin aidan melkein valmiiksi. Kesä voi kohta alkaa..

.. Kunhan ensin selviän vielä kahdesta kokeesta ja kaikista viimeisten päivien hössötyksistä. Ajatella, että kymmenes koeviikkoni on kohta ohi. Syksyllä kirjoitan lyhyen englannin ja uusin vain pisteen päähän M:stä jääneen terveystiedon, joka jäi harmittamaan. Sitten enää vain hetki ja koko lukio on ohi. Huh!

16 5 0017

PS. Kertokaa ihmeessä kommenttinne niin uudesta ilmeestä, bannerista kuin nykyisestä sisällöstäkin! Mitä tahtoisitte lisää, mitä on liikaa? Kuinka moni teistä seuraa meitä vielä aktiivisesti? Kommenttipuolella on kovin hiljaista. Antakaa itsenne jotenkin ilmi, jooko! :)

ak

Törmäillään somessa!

Voit seurata kirjoittajaa hevosineen Instagramissa @maisahyttinen. Facebookissa palvelee sivu Hevosvalokuvaaja Maisa Hyttinen.

Someja sopii käyttää myös yhteydenottokanavana esimerkiksi kisakuvatilauksissa ja muissa rennoissa yhteydenotoissa.

Ammatillisesti relevantimpaa sisältöä kannattaa etsiä LinkedInistä. Verkostoidun mielelläni!

Virallisemmissa asioissa voi laittaa sähköpostia osoitteeseen maisa.hyttinen@123ride.fi.

Muista myös Hevoslehti RIDE!