Sinunkin mielesi liikkuu minulle omituisella tavalla.

28.12.2015 - Maisa Hyttinen

Vietin juuri kymmenennen jouluni hevosenomistajana. Täytän huomenna 20. Ensi maanantaina lähden armeijaan. Sotilaskin on kuulunut perheeseen jo yli neljä vuotta. Se muuttaa vanhempieni luo lauantaina, ainakin toistaiseksi. Olen jakanut yhteisen kodin Vilpun kanssa pian puolitoista vuotta. Yhdessä olemme olleet melkein viisi vuotta. Niin paljon kaikkea hyvää!

Kaikki viimeaikoina tapaamani ihmiset ovat kysyneet, miksi tahdon lähteä inttiin ja jättää kaiken niin pitkäksi aikaa. Yksinkertaisesti ehkä siksi, koska voin. Vaikka kuinka arkeani rakastankin, tarkoittaa se toisinaan ihan kestämätöntä vastuuta, kiirettä, univelkaa.. Kaikessa mahtavuudessaan se on tosi tosi raskasta. Tällaista se on ollut ja tulee tulevaisuudessakin olemaan. Raadollista ajateltavaa parikymppiselle, mutta ura, avioliitto, omakotitalo, kartanovolvo, kultainen noutaja ja kaikki ne muut kliseet lähestyvät vääjäämättä. Tervetuloa, mutta sitä ennen tahdon tehdä hetken jotain muuta. Tulevaisuus ei karkaa minnekään, vaikka itse karkaankin hetkeksi.

Puolet koko elämästäni olen omistanut hevosen. Esimerkiksi viimeisen kolmen ja puolen kuukauden aikana se on tarkoittanut 88 tallilla vietettyä iltaa, yli 7000 autolla ajettua kilometriä ja noin 2500 euroa. Sotilas on mahtava. Ehdottomasti jokaisen tunnin, kilometrin ja euron arvoinen. On kuitenkin selvää, että se tarvitsee nyt oman aikansa parantua. En tiedä kuinka osaisin tarpeeksi kiittää nykyistä talliporukkaa. Helpoimmillaankin hevosen omistaminen on ihan kamalan vaikeaa ja monimutkaista - oman porukan tsemppi ja huolenpito on korvaamatonta. Tänä syksynä ei ole tarvinnut olla yksin yhdenkään ilon tai murheen kanssa. Kiitos kiitos kiitos!

Voisiko joku kertoo, onko tää jotain tähtitiedettä?

Ei puhuta samalla kielellä.

Kuinka ihmeessä parisuhde sitten kestää inttiajan toisensa perään? Voin täysin rehellisesti sanoa, että Vilpun poissaolo toi paljon kaivattua vapautta. Pystyin ajatella, suunnitella ja tehdä omia juttujani ihan vain oman mieleni mukaan. Se on jonkin aikaa mukavaa, olla riippumaton. Vaikea elämä hevosihmisen puolisona on muutakin kuin hauska vitsi. Sotilas on minun harrastukseni ja elämäntyöni, mutta välillisesti Vilppukin on kantanut suuren osan Sotilaan tuomista vastuista ja velvollisuuksista. Tukenut ja auttanut aina, sietänyt kaiken minkä kolmas perheenjäsen on tuonut mukanaan. Enkä minä yksinänikään kovin helppo vaimoke ole. En usko, että hetki aikaa hengähtää ainakaan huonontaa välejämme. Vilppukin on enemmän kuin ansainnut oman vapautensa.

Miten blogin käy? Katsellaan! Lupaan pitää teidät ajan tasalla ainakin siitä kuinka hurjaa vauhtia Sotilas lihoo ja karvaantuu päästyään äitini hoiviin. Harrastan sen kanssa itse niin paljon kuin ikinä pystyn ja ehdin. Sairasloman jatkuminen rajoittaa liikuntaa toistaiseksi jonkin verran, jatkosta en uskalla sanoa vielä mitään. Jatkoa on joka tapauksessa luvassa, ennemmin tai myöhemmin. Vielä tällä viikolla on tulossa juttua ainakin tämän joulun joululahjoista, ja Otonkin pitäisi tulla kylään myöhemmin tänään. Kuvasaastetta tiedossa.

Törmäillään somessa!

Voit seurata kirjoittajaa hevosineen Instagramissa @maisahyttinen. Facebookissa palvelee sivu Hevosvalokuvaaja Maisa Hyttinen.

Someja sopii käyttää myös yhteydenottokanavana esimerkiksi kisakuvatilauksissa ja muissa rennoissa yhteydenotoissa.

Ammatillisesti relevantimpaa sisältöä kannattaa etsiä LinkedInistä. Verkostoidun mielelläni!

Virallisemmissa asioissa voi laittaa sähköpostia osoitteeseen maisa.hyttinen@123ride.fi.

Muista myös Hevoslehti RIDE!