se varmaan hileitä hengittää ja kaikesta selviää.

17.02.2013 - Maisa Hyttinen

hohooo

Tässä mä seison

Kaipausta rinnassa

Vaikka tää loppuisi yhdessä illassa

Maailma on minun, maailma on sinun

Maailma on tehty meitä varten!

Ei tätä oikein osaa tiivistää. Väsyttää niin älyttömästi, että voisin nukahtaa tähän istualleni - viimeiset neljä päivää tuntuvat olossa kyllä. Ihme kyllä selvisimme tansseista kunnialla vaikka juoksentelin koko torstain kauhealla kiireellä ympäriinsä, en ehtinyt syödä ja pelkäsin, etten selviä mekkoni kanssa. (Kenraaliharjoituksissa, juuri ennen virallisten tanssien alkua, mistään ei tullut yhtään mitään..) Tanssien jälkeen olo oli kuin jyrän alle jääneellä, mutta vau miten oli siistiä!

Perjantai meni aika paljon helpommin aika paljon pienemmällä jännityksellä ja stressillä. Aamulla tanssittiin yläasteellaisille ja eskarilaisille, aamupäivällä jakaannuttiin vanhainkoteihin ja hieman myöhemmin syötiin koulussa juhlaruokaa. Päivä meni sen verran nopsasti, että koko porukka istui bussissa matkalla jatkoille ennen kuin oikeastaan huomasikaan. (Eikä sen jälkeen ollut sitten enää paluuta.)

Älyttömän hieno mökki, paljon saunaa, poreallasta, hyvää seuraa, juotavaa, hölmöjä juttuja ja liian vähän unta. Jako pitkän ja lyhyen matikan ryhmien välillä on ollut tähän asti aika selvä, mutta muutama päivä yhdessä koulun ulkopuolella taisi muuttaa aika paljon. Ihan hurjan siistiä, että järkättiin tämä kaikki yhdessä!

PS. Tässä vähän kuvamaistiaisia. Näistä kiitos Pulmu Eloranta, toisen täydellisen miehen pikkusisko. Tanssimme kuvasi ihan oikeakin valokuvaaja, mutta niitä ja paljon muita kuvia saatte vähän myöhemmin (kunhan ne päätyvät jakoon saakka). Harmi, ettei enää myöhemmin taida tulla tilaisuutta pukeutua tuohon mekkoon.. Se on ihana!

PPS. Sotilaalle kuuluu ihan hyvää. Ensi viikon jälkeen meilläkin alkaa hiihtoloma ja viimeistään silloin saatte tuoretta kuvamateriaalia hepastakin. Olkaa kärsivällisiä, kyllä tämäkin blogi herää pian taas henkiin (ja käsitteleekin ehkä jopa sitä aihetta jota varten se on olemassa). Kiitos ja anteeksi :)

IMG 5164

ak

Törmäillään somessa!

Voit seurata kirjoittajaa Instagramissa @eqphoto.maisahyttinen. Facebookissa palvelee sivu Hevosvalokuvaaja Maisa Hyttinen.

Someja sopii käyttää yhteydenottokanavana esimerkiksi kisakuvatilauksissa ja muissa rennoissa yhteydenotoissa.

Ammatillisesti relevantimpaa sisältöä kannattaa etsiä LinkedInistä. Verkostoidun mielelläni!

Virallisemmissa asioissa voi laittaa sähköpostia osoitteeseen maisa@maisahyttinen.fi.