Pyysi tanssiin, sanoin vie sä. Hän oli tuoksu mun hiuksissa.

30.06.2015 - Maisa Hyttinen

IMG 7579 2

JÄRVI ON IHAN HIRVEÄ KLISEE. SILTI YKSI NIISTÄ JUTUISTA JOITA MAALTA IKÄVÖI ENITEN. ONNEKSI KOTONA ON SAIMAA MELKEIN IKKUNAN ALLA.

IMG 7526

Viime kirjoittelun jälkeen olemme vain maastoilleet. Jo aiemmin mainitsemieni kavio-ongelmien vuoksi Sotilas on ollut nyt hetken ilman kenkiä ja liikunta on rajoittunut pääasiassa kävelyyn asfaltilla tai ehdottoman tasaisilla hiekkateillä. Soralla edes kävelemisestä ei tule yhtään mitään. Kavioita vuoltiin jonkin verran viikko sitten ja viikon päästä olisi tarkoitus lyödä kengät alle. Hetki kärvistellään vielä. Olen ottanut kavioista kuvia nyt muutamaan otteeseen, jakanen niitä täälläkin kengityksen jälkeen.

Kaikki kirjoittelevat juhannusjuttuja, joten ehkä minäkin! Vietimme Sotilaan kanssa juhannuksen oikein tyytyväisesti erillään. Sotilas panosti lähinnä syömiseen, minä syömisen lisäksi mökkeilyyn. Vilppu on ollut armeijassa tammikuusta alkaen ja yhteistä aikaa on ollut kovin vähän. Juhannuksen neljä päivää tuntui ihan luksukselta! Siinäkin mielessä, että saimme sateessa grillaamisen lisäksi nauttia oikein nätistä veneilysäästäkin. Pelkään syvää vettä älyttömästi, mutta veneessä viihdyn paremmin kuin hyvin. Soutuveneessä ehkä hieman huonommin, moottoriveneeseen voisin muuttaa asumaan! Grilli ja pullo viiniä mukaan kiitos!

IMG 7583

Seuraavat kaksi kuukautta vietänkin erittäin tiiviisti töissä. Kiire, pitkät illat ja väsy. Toisaalta siitä seuraa paljon mukavia juttuja - myöhemmin tällä viikolla pitäisi Wahlsténilta hakea pari Supremea sovitukseen (koulusatulaostoksilla ollaan) ja syksyllä voisi olla mahdollista lähteä vähän reissuun. En ole yhtään talvi-ihminen ja lähden inttiin tammikuussa, joten kaikkein kylmimpään ja kosteimpaan aikaan voisi olla mukavaa päästä hetkeksi lämpimään. Ensi viikolla lähdemme Sotilaan kanssa minilomalle Oton luo, 15 kilometrin päähän. Tarjolla on laidun, pari uutta hevoskaveria ja kenttä sekä maneesi. Päästään vähän treenaamaan kaiken löysäilyn välissä. Ehkä jopa valmentajan silmän alle. Ja tutustuupahan Sotilas jo vähän etukäteen tulevaan ylläpitokotiinsa.

Kävin vähän aikaa sitten ottamassa muutaman kuvan Team Divinen hevosista. Oli ihan piristävää vaihtelua kuvata pitkästä aikaa ratsuja! Ainakin meille osui hyvä sää ja Showshinea riitti, kieltämättä aika hienoja hevosiakin. Lisää kuvia voi käydä katselemassa täältä. Puoliveristen lisäksi kameran edessä käväisi myös Oton poni ja mm. Elitloppetissa mukana olleen Saran koira.

Divine 2BCharlene 2B 25281 2529 2Bpieni

Divine 2BCharlene 2B 25283 2529 Hagels 2BJet 2B 25282 2529

IMG 7555 pieni

Törmäillään somessa!

Voit seurata kirjoittajaa Instagramissa @eqphoto.maisahyttinen. Facebookissa palvelee sivu Hevosvalokuvaaja Maisa Hyttinen.

Someja sopii käyttää yhteydenottokanavana esimerkiksi kisakuvatilauksissa ja muissa rennoissa yhteydenotoissa.

Ammatillisesti relevantimpaa sisältöä kannattaa etsiä LinkedInistä. Verkostoidun mielelläni!

Virallisemmissa asioissa voi laittaa sähköpostia osoitteeseen maisa@maisahyttinen.fi.