Pieni pieni pelko on taas saanu siivet selkään. Mut se on hyvä hyönteinen, elämänmyönteinen.

10.10.2015 - Maisa Hyttinen

Koulu, kaksi työtä, parisuhde, yhteinen koti ja Sotilas. Ei ihme, että vuorokaudessa tuntuu olevan tunteja aivan liian vähän. Tällaisina iltoina (tai siis öinä..) en kuitenkaan vaihtaisi mitään pois. Nukuin aamulla ruhtinaallisesti kymmeneen, nätti aamupäivä tallilla, ilta töissä pizzaa kuskaillessa, sauna, bloggausta infrapunalampun alla ja ihan kohta oman unikaverin viereen nukkumaan. Huominen on omistettu Sotilaalle ja lempparitöille raviradalla. Lojumaan ei oikein ehdi viikonloppuisinkaan, mutta mitäpä siitä!

Ilman hevosta aikaa olisi riittämiin - töissä ei olisi pakko käydä, eikä kaikki irtoava vapaa-aika kuluisi tallilla. En ihmettele yhtään miksi niin moni luopuu omistamisesta opiskelun ajaksi. Jos tahto ja hulluus riittää, niin kaikki on kuitenkin järjestettävissä. Joustavia töitä etsiessä on ahkeruuden lisäksi ollut paljon tuuriakin, mies on vuosien varrella tottunut ja kaikki Sotilasta koskevat päätökset ja järjestelyt on ainakin yritetty tehdä järjellä. Itse kyllä kestän kaikenlaisia tilanteita, mutta eläimellä pitää olla kaikki hyvin.

Tallipaikka on ehdottomasti tärkein. Kaikkea ei mitenkään pysty tekemään ja huolehtimaan itse, joten talliin ja arjen perusrutiinit hoitaviin ihmisiin on pakko voida luottaa. Stressiä on aivan riittävästi muutenkin. Sotilas viihtyi Hubertuksella ihan hyvin ja hoito oli mahtavaa, mutta näin jälkeenpäin tuntuu kuitenkin, ettei suuri ja vilkas ratsastuskoulu oikein sopinut sille. Tällä hetkellä asumme kaksi kertaa pienemmällä "maalaistallilla". Ratsastamista ajatellen puitteet ovat ehkä jopa Hubertusta paremmat (kiitos huomattavasti pienimuotoisemman tuntitoiminnan ja pienemmän hevosmäärän). Karsinan voi huoletta käydä siivoamassa collegehousuissa ja tunnelma on muutenkin ihanan avoin. Ja mikä tärkeintä, Sotilas on oma tasainen mutta iloinen itsensä.

IMG 8820 IMG 8821

IHANA ILMASTOITU PUUTALLI JA SUURI KUITUPOHJAINEN MANEESI, JOKA ON VAPAA 22 TUNTIA VUOROKAUDESSA.

Viime talvena tallimatka oli 4 kilometriä. Nyt se on 40. Hassua on, että tallimatkoihin ei kulu yhtään sen enempää aikaa kuin vuosi sitten. Osittain kävellen ja osittain julkisilla Hubertukselle pääsi puolessa tunnissa, nyt ajan autolla Joutsenoon vain 5 minuuttia pidempään. Tottakai autoilusta syntyy oma kustannuksensa, mutta loppujen lopuksi kuukausikustannukset eivät juuri muutu.

201510091701326838

Sotilasta eivät uudet paikat jännitä. Viikko sillä kesti tottua uusiin rutiineihin ja tallikavereihin (etenkin alle puoli vuotta vanhaan pikkuvarsaan), mutta sen jälkeen kaikki on sujunut vanhaan tapaan. Suuren ulkokentän ja maneesin lisäksi rauhallisia maastoreittejä riittää - aina Venäjän rajalle saakka. Tänä syksynä aurinkoa on riittänyt ja tallille ajellessa tuntuu, että on lähtenyt "illaksi maalle". En ihmettele lainkaan, miksi Sotilas vaikuttaisi viihtyvän paremmin kuin hektisellä Hubertuksella.

Hevosen vuokraaminen on minulle omistajan näkökulmasta ihan uutta, mutta viime talvesta viisastuneena yritän järjestää itselleni päivän pari tallivapaata viikossa. (Ja Sotilaallekin hieman vaihtelevampaa ohjelmaa kuin aikaisemmin.) Torstaina meillä kävi ensimmäinen, ja toivottavasti viimeinen, vuokraajakokelas. Aikuinen, pitkään hevosia harrastanut älyttömän mukava nainen, josta Sotilaskin piti kovasti. Olisi mahtavaa jos harrastustoveri löytyisi näin helposti!

jalka2 jalka1

Jalkamurheet sen sijaan eivät tunnu menevän ohi millään. Oli toki tiedossa, että kuroutunut jännetuppi tulehtuu heikentyneen aineenvaihdunnan vuoksi helposti, mutta ei se asiaa helpommaksi tee. Huomasin takajalan lepuuttelun ehkä reilu viikko sitten. Aina tallille tullessa Sotilas seisoi tarhassa sama takajalka ylhäällä, liikkui ratsastaessa ihan hyvin mutta jatkoi heti karsinaan päästyään. Joitakin päiviä sitten ratsastaessa alkoi olla ongelmia; vähän kompurointia ja sellainen outo tunne. Videolla näkyi nimenomaan se "outo tunne", eli ei varsinaisesti mitään mutta jotain kuitenkin. Nyt loppuviikosta epäpuhtaus näkyi jo hieman huonommallakin mielikuvituksella. Tuskin tarvitsee sanoa, ettei juuri hymyilytä?

Takajalan vamma oli pieni, se on saanut parantua rauhassa nyt kaksi kuukautta eikä liikkeessä näkynyt ongelmaa alunperinkään. Eli joko vamma on kasvanut huomattavasti, jännetuppi on tulehtunut tai tarhassa hieman kireiksi loikitut reisilihakset näkyvät/tuntuvat ratsastaessa. Kinttu ei ole turvonnut lisää, eikä oikeastaan ole ollut kuumakaan (jossei pientä takajalkojen lämpöeroa silloin tällöin lasketa). Näistä arvauksista tulehdusta on kaikkein helpoin hoitaa ja siihen on ainekin jo valmiiksi. Olen lätrännyt jännetuppeen kortisonia nyt muutaman päivän ja ainakin jalkaan kertyvän nesteen määrä on vähentynyt jonkin verran. Alkuviikosta ajattelin kokeilla, josko liike olisi tällä hoidolla puhdas. Sormet ristiin ja sillälailla. (Muista oireista, ts. oireettomuudesta, johtuen olen aika optimistinen.)

Törmäillään somessa!

Voit seurata kirjoittajaa hevosineen Instagramissa @maisahyttinen. Facebookissa palvelee sivu Hevosvalokuvaaja Maisa Hyttinen.

Someja sopii käyttää myös yhteydenottokanavana esimerkiksi kisakuvatilauksissa ja muissa rennoissa yhteydenotoissa.

Ammatillisesti relevantimpaa sisältöä kannattaa etsiä LinkedInistä. Verkostoidun mielelläni!

Virallisemmissa asioissa voi laittaa sähköpostia osoitteeseen maisa.hyttinen@123ride.fi.

Muista myös Hevoslehti RIDE!