Olla tiukka ja kätevä, huikean pätevä. Sponsored by Velj. Wahlstén.

23.03.2015 - Maisa Hyttinen

Silmänruokaa hevosvarusteiden ystäville! Pääsin "varajäsenenä" tutustumaan Veljekset Wahlsténille lauantaina, kahdeksan muun bloggaajan kanssa. Lahden Jokimaalla, aivan raviradan naapurissa, sijaitseva Wahlstén on vuosien varrella tullut asiakkaan näkökulmasta todella tutuksi. Historia, toiminta pintaa syvemmältä ja tuotteiden valmistus kiinnostivat siis kovasti. Minun (ja epäilemättä todella monen muunkin) silmissäni Wahlsténilla on aina ollut tyylikäs ja jopa hieman ylellinen imago sekä yrityksenä että tuotteidensa puolesta. Palvelu, asiantuntemus, valikoima ja käsin tehtyjen nahkavarusteiden laatu on omaa luokkaansa. Suomalaista osaamista parhaimmillaan.

Kiitos Wahlstén ja bloggaajakollegat Siiri, Susanna, Oona, Noora, JolandaJutta, Roosa ja Senni!

Postaus toteutettu yhteistyössä Veljekset Wahlsténin kanssa.

KOTISIVUT - NETTIKATALOGI

IMG 1897

IMG 2069

Veljekset Wahlstén aloitti toimintansa vuonna 1918. Silloin nahkavarusteille oli kysyntää pääasiassa hevosvetoisessa maataloudessa. Työvaljaiden lisäksi Wahlstén valmisti myös ylellisiä valjakkovarusteita, joita varakkaammat tilalliset käyttivät ajohevosillaan. Suomalaisen raviurheilun siirtyessä lämminveristen aikakauteen noin 50 vuotta sitten, Wahlstén siirtyi valmistamaan myös puhtaasti raviurheiluun suunniteltuja tuotteita. Ratsuvarusteet tulivat mukaan valikoimiin noin 25 vuotta sitten ja nykyään niitä edustaa Wahlsténin oma W-Profile -sarja. Jokimaan ja Vermon myymälöitä lukuunottamatta Wahlstén on pääasiassa tukkumyyjä. Tuotteita on siis tarjolla ympäri Suomen eri jälleenmyyjillä. Tällä hetkellä vuosittainen liikevaihto on noin 6 miljoonaa euroa ja Lahden toimipiste (sisältäen tuotannon) työllistää 23 ihmistä. Kaikki tuotteet kattavaa verkkokauppaa ei ole, mutta W-Profilen varusteita saa ostettua myös netistä.

IMG 1918 IMG 2009

Aloitimme sekä hevosten että bloggaajien ruokinnalla. Palautumisen ja vastustuskyvyn merkitys kilpahevoselle, stressimahaa tukevat täydennysrehut, hyvän yleiskunnon säilyttäminen ympäri vuoden ja läpi kilpakauden.. Keskusteltavaa riitti! Wahlstén tarjoaa ihan älyttömän laajan valikoiman lisäravinteita, mm. TRM:ltä ja Farnamilta. Sotilaan kanssa kaikkein tutuimmaksi on tullut TRM:n granuloitu valkosipuli - karkea rouhe maistuu jopa Sotilaalle, jauheena valkosipuli jää aina kupin pohjalle. Farnamin tuotteista Vetrolin Shine, jouhien ja karvan selvitys-/kiillotussuihke, on todettu hyväksi sekin. Uusista tuttavuuksista kaikkein mielenkiintoisin oli TRM:n Curragh Carron Oil (kuvassa vas. alakulma). Helposti kuihtuvan Pennun kanssa vatsaystävällinen pellavansiemenöljy (ja lisätty kalsium) olisi ollut ehdottomasti kokeilemisen arvoinen energianlähde. Sotilaan kanssa eniten iloa voisi olla vitamiinilisistä, etenkin karvanvaihtoaikoina.

IMG 2017

IMG 1954

W-Profile ja W-Healing ovat Wahlsténin omista brändeistä eniten pinnalla juuri nyt. W-Profile valmistaa laadukkaita nahkavarusteita ratsuille, suomalaisena käsityönä. Se on ainoa hevosvarustemerkki, joka on saanut Avainlippu-diplomin. Valmistusmateriaali on ruotsalaista tärnsjö-nahkaa, joka on ihoystävällisesti kasvisparkittu. (Monet etenkin halpatuotantona tehdyt nahkatuotteet kromiparkitaan, joka aiheuttaa osalle hevosista allergisia reaktioita.) W-Profile -tuotteet valmistetaan Lahdessa ja kaikki varusteet ovat tilattavissa myös mittatilaustyönä. Otsapannat ja turpahihnat ovat vapaasti valittavissa mihin tahansa suitsiin - eri osia voi yhdistellä mielensä mukaan.

W-Healingin toimintaperiaate on sama kuin Back On Trackilla - keraamiset kuidut heijastavat hevosen oman ruumiinlämmön takaisin. Minulle oli täysin uutta, että toisin kuin Back On Trackissa, W-Healing-tuotteissa keraamisia kuituja on pelkän pintakankaan sijaan myös täytteissä. Ei ihme, että lämpökameratutkimuksissa W-Healing on todettu näistä kahdesta tuotteesta voimakkaammin lämmittäväksi. Tällä hetkellä tarjolla on kevyt W-Healing Rug -loimi (vastaa selänlämmitintä, mutta on hevoselle mukavampi ja pysyy tukevammin paikoillaan), W-Healing Wrap pads -pintelipatjat ja W-Healing wrap Velcro -tallisuojat. Toistaiseksi olen ollut ehdoton Back On Trackin kannattaja, mutta W-Healing houkuttelisi jo huomattavasti edullisemman hinnankin puolesta; W-Healing -pintelipatjat 42e/PARI, vastaavat Back On Track -pintelipatjat 37e/KAPPALE.

IMG 1924 IMG 1940

Vielä en ole sellaiseen kengitystuotteeseen törmännyt mitä ei Wahlsténilta saisi. Kenkä- ja kengitystarvikevalikoima on mahtava ja helposti saatavilla - Jokimaan liikkeessä erikoiskengätkin löytyvät hyllystä. Ravikenkien lisäksi tarjolla on ratsuille mm. LiBero-, Cemtec- ja Equi-Librium -kenkiä. Sotilas käyttää kesäisin kevyitä ja kestäviä kultakenkiä (oik. kuva), joita valmistetaan uralla ja ilman, yhdellä tai kahdella kovametallireunalla ja erilaisilla kiintohokeilla. Vaihtoehtoja on vaikka minkälaisia, mutta rajallisen kysynnän vuoksi tarjontaa on yleensä heikosti. Näköjään Wahlsténilta löytyy kaipaamamme kiintohokkivaihtoehdotkin, eri pituisilla hokeilla.

IMG 1973

IMG 1982

Erillisessä jälleenmyyjille tarkoitetussa näyttelytilassa pääsimme tutustumaan ensi syksyn uutuuksiin. Yllä ehkä kaksi kaikkein kiinnostavinta tuotetta; canvas-laukku (ja -lompakko) sekä Horse Comfortin country-henkiset tallisaappaat. Ihanaa että rennon tyylikkäät tallivaatteet yleistyvät! Ratsastusjalkineet eivät yleensä ole mukavin ykkösvaihtoehto tallitöihin, eikä usein aika kömpelöissä tallikengissä toisaalta tee mieli ratsastaa. Nämä saappaat ovat kaikessa käytännöllisyydessään ehdottomasti ensi syksyn toivelistalla! Laidasta laitaan erilaisia hevosvarusteita tarjoava (ja etenkin loimistaan tuttu) Horse Comfort on Wahlsténin oma tuotemerkki. Ensi syksyn mallistossa loimet ovat vahvasti edustettuina; Horse Comfortin lisäksi niin ikään Wahlsténin omia Rain Buster -buster loimia on valikoimissa runsaasti.

IMG 1966

IMG 1989

Omien tuotteidensa lisäksi Wahlstén maahantuo mm. Lami-Cellin satulahuopia, ratsastuskypäriä, suojia ja muita ratsastusvarusteita. Olen yksinkertaisten, reunanauhattomien ja brodeeraamattomien satulahuopien ystävä, mutta pakko myöntää, että nämä ensi syksyn Lami-Cellit ovat ainakin älyttömän herkullisen värisiä! Kypäriä on tarjolla paljon sekä Lami-Cellilta että Horse Comfortilta, mutta merkistä riippumatta tämän kauden teema on kevyt säänkestävä materiaali, urheilullinen muotoilu ja koon säätömahdollisuus. Timantit ovat onneksi löytäneet paikkansa hillittyinä yksityiskohtina. Wahlstén jälleenmyy myös Acavallon ja NextGenin satulanalusia sekä Jorge Canavesin ja Supremen satuloita. Ainakin Supremeja löytyy Jokimaan liikkeestä käytettyinäkin.

IMG 2008

Olen elämäni aikana valjastanut enemmän kuin satuloinut, joten pitkä rivi laatuvaljaita herättää mielenkiinnon väkisin. Jo pitkään haaveilemani leveät desing by Timo Nurmos -treenisilat (kuvassa etummaisina) olisivat loistavat meidänkin käyttöömme. Haluan käyttää pikalukkoja kotonakin, joten leveät hyvin pehmustetut silat lisäisivät hevosen mukavuutta huomattavasti. Wahlsténin nahkavaljaat ovat samaa tärnsjö-nahkaa ja käsityötä kuin W-Profilenkin tuotteet, joten laatua ei todella pääse moittimaan. Walshin rinnalla parasta mitä tarjolla on. Toisin kuin monella muulla valmistajalla, Wahlsténilla on edelleen tarjolla laaja valikoima myös perinteisen valjastuksen siloja.

Toisaalta olen nykyään kotikäytössä ehkä kuitenkin enemmän helppohoitoisten synteettisten materiaalien ystävä. Meillä on tällä hetkellä käytössä Wahlsténin W-Next Level -silojen jokin vuosia vanha esiaste, ja odotan kovasti milloin myös leveitä treenisiloja alkaa saada Beta-materiaalista valmistettuina. Toisaalta kevyeksi mutta tukevaksi kehuttu W-Profit Carbon -sila voisi olla kokeilemisen arvoinen sekin. Synteettiset materiaalit ovat kehittyneet ihan jonkin verran sitten meidän silojemme valmistuksen, joten ensi kesänä voisi olla oikea hetki satsata uusiin. Alkaa käyttö ja ikä näkyä.. Vaikkei mistään aktiivisesta valmennuksesta olekaan kyse niin käyttömukavuudella on isosti merkitystä sekä hevoselle että valjastajalle. Laatuvaljaat kestävät hyvin hoidettuina koko hevosen eliniän.

Wahlstén tarjoaa muutenkin ihan hurjan valikoiman ajo- ja ravivarusteita niin harrastajan kuin ammattilaisenkin tarpeisiin. Kaikkein erikoisimpaankin tarpeeseen löytyy kyllä sopiva ratkaisu. On hienoa, että kotikäyttöön sopivat perusvarusteet ovat yhtä laadukkaita kuin totisemmille harrastajille/ammattilaisille suunnitellut tarvikkeet. Vaikka Wahlsténinkin myymä Walsh onkin ravivarusteiden aatelia, on suomalaisella käsityöllä edelleen oma kiistaton paikkansa. Saatavilla on myös mittatilauksena valmistettuja ajoasuja ja mm. Custom Sulkyn ja Zilcon ravivarusteita.

IMG 2038

Pääsimme tutustumaan myös tuontatotiloihin. Tavallaan odotin jotain hieman suurempaa - käsityskykyyni ei oikein mahdu miten vain reilu parikymmentä ihmistä pystyy valmistamaan kaikki tarjolla olevat käsityönä tehdyt varusteet. Varsinaisia valjasseppiä koulutetaan Suomessa hyvin vähän, joten valtaosa työntekijöistä on "koulutettu matkan varrella". Siitä huolimatta (tai ehkä juuri sen ansiosta) kyseessä on kiistatta alansa parhaat ammattilaiset. Kontrasti tuotantilojen ja varaston koon välillä on hämmentävä. Ihan käsittämätön määrä loimia, kenkiä, riimuja.. Kaikki hyvin numeroituina ja järjestyksessä. Sitä mittakaavaa on näkemättä vaikea käsittää.

Tältäkin reissulta Sotilaalle (ja ehkä jopa itselleni) on tiedossa vähän tuliaisia. Niistä lisää myöhemmin!

IMG 2052

Törmäillään somessa!

Voit seurata kirjoittajaa Instagramissa @eqphoto.maisahyttinen. Facebookissa palvelee sivu Hevosvalokuvaaja Maisa Hyttinen.

Someja sopii käyttää yhteydenottokanavana esimerkiksi kisakuvatilauksissa ja muissa rennoissa yhteydenotoissa.

Ammatillisesti relevantimpaa sisältöä kannattaa etsiä LinkedInistä. Verkostoidun mielelläni!

Virallisemmissa asioissa voi laittaa sähköpostia osoitteeseen maisa@maisahyttinen.fi.