olet kaikki aakkoset yhdessä. olet kaaoksen kaikki värit.

29.11.2012 - Maisa Hyttinen

Löysin loistavan postausidean vähintään yhtä loistavasta blogista Working with the master. Haha, olen pahoillani julmasta ideavarkaudesta, mutta ideoiden poimiminen muilta taitaa olla tällä hetkellä ainoa mahdollisuutemme selvitä hengissä tästä talvesta. (Tietokoneeni tosin on sitkeästi sitä mieltä, että se on tullut elämänsä päähän keksin postausideoita tai en..) Kysymyspostausta varten minulta kysyttiin mistä asioista oma onnellisuuteni koostuu, joten olkaa hyvä: elämäni aakkoset!

A - Aakkoset. Rakastan suomen kieltä niin oppiaineena kuin välineenä vaikuttaa ympäristööni. Olen käsittämättömän huono sisäistämään vieraiden kielten sääntöjä ja muita teoreettisia asioita, mutta omasta kielestäni tiedän kyllä miten sen pitää mennä. Olen tiennyt oikeastaan aina. Pidän yhtenä hyödyllisimmistä ja parhaista taidoistani sitä, että osaan kirjoittamalla ilmaista mielipiteeni vaivatta, virheettömästi ja jopa rakentavasti. Olen huono puhumaan järkevästi, mutta kirjoittaminen on täydellinen keino järjestellä ajatuksia ja toteuttaa yhtä niistä harvoista kurinalaisuuksista, joista pidän. Kielioppinatsin suuri suuri rakkaus.

tumblr m2qx97BRVN1r7769mo1 500 nazi

B - Blogi. Oikeasti käytän tähän paljon energiaa ja ajattelen blogiani monta kertaa päivässä silloinkin kun en ole lähelläkään tietokonetta, vaikka ajankäyttöni ei valitettavasti näy täällä kovinkaan merkittävästi etenkään tällä hetkellä. En ole oikein koskaan keksinyt mitään bloggaamisen syvempää merkitystä, mutta tämä on ihanan sekalainen ja vapaa paikka toteuttaa itseäni ja purkaa vähän ajatuksia.

C - Canon. Lattiallani on pyörinyt joitakin vuosia sitten hyvin monenlaisia kameroita, sillä kesti hyvän aikaa ennenkuin löysin oman aarteeni, mutta Canon EOS 40D on istunut jo jonkin aikaa ansaitulla itsevaltiaan paikallaan. Merkkiuskollisuus harvemmin on kovin hyvästä, mutta en usko omaan talouteeni tulevan yhdenkään kilpailevan puljun tuotetta (ellei Toinen täydellinen mies sellaista kanna sisään).

E - Elokuvat. En muista ohjaajien nimiä, näyttelijöiden rooleja siinä tai tuossa elokuvassa tai oikeastaan mitään muutakaan sellaista, mutta nautin jokaisesta näkemästäni elokuvasta ainakin jollain tapaa. Haluaisin nähdä maailman jokaisen kauhuleffan, vaikka pelkään pimeää ja yksinolo vilkkaan mielikuvituksen kanssa on välillä aika haasteellista ilman sen ruokkimistakin, enkä vastusta mitään muutakaan katsottavaa kunhan seura on sopiva.

F - Facebook. Minäkin olen niitä ihmisiä, jotka eivät ole julkisesti kovinkaan kiinnostuneita muiden asioista, mutta omassa rauhassaan stalkkaavat minkä ehtivät.. Omasta facebookistani voin lukea suunilleen kaiken olennaisen siitä, mitä raviurheilussa tapahtuu kotirintamalla ja mielenkiintoisten ihmisten vakoilu lämmin tietokone sylissä on ehkä säälittävää mutta aika kivaa.

H - Herkut. Syöminen on kivaa ja ruoka on hyvää. Hyvä ruoka etenkin. Voisin syödä älyttömät määrät suklaata, mutta muuten olen enemmän vähän terveellisempien herkkujen ystävä. Hedelmät ja kaikki itse tehdyt leivonnaiset on parhautta. Ja juustokakku! Kana- ja pastaruuat ovat lemppareita eikä mikään voita kuumaa aamuteetä (mieluiten joku hedelmä-/marjatee) kylmänä aamuna.

tumblr m7gz9h06kc1r7769mo1 500 tumblr mb87a37O9Y1r7769mo1 500

I - Illat. Ne, jolloin tietää, ettei mitään tärkeää ole tekemättä ja seuraavana aamuna saan nukkua pitkään. Kupillinen teetä ja hyvä kirja, hyvät ihmiset ympärillä ja vasta seuraava päivä varattu nukkumiselle, maailman rakkain ihminen ja nätti talvi-ilta tai ihan mitä tahansa juuri sillä hetkellä tärkeää. Ne, jotka ovat ihan liian harvassa. Mutta myös ne illat, jolloin nään viimeiseksi ennen nukkumaanmenoani miten Sotilas jää omaan lämpimään kotiinsa syömään ja voin nukkua rauhassa. Arki-illat.

J - Jää. Tämä ei todellakaan kuulu niihin asioihin jotka tekevät minut onnelliseksi tai parantavat elämänlaatuani, mutta joka liittyy etenkin tähän vuodenaikaan liiankin tiiviisti elämääni. En ole kaksinen luistelija enkä todellakaan tule toimeen liukkaiden paikkojen kanssa etenkään ilman luistimia. Olen joka ilta vaarassa halkaista naamani omiin kotiportaisiini ja turvallisen lähiympäristön ulkopuolelle joutuminen liukkaaseen aikaan tarkoittaa aika usein rajattoman noloja tilanteita ja mustelmia. En pysy pystyssä yhtään missään.

K - Koulu. Käyn pientä (130 oppilaan) lukiota nyt toista vuotta ja se vie suurimman osan ajastani. Kiitos pitkän matikan tekemistä riittää koulussa ja sen ulkopuolellakin, vaikka muuten en erityisemmin ota paineita koulunkäynnistä. Olin lähdössä yläasteen jälkeen Harjuun opiskelemaan hevosenhoitajaksi, mutta Pennun lähtö ja Toisen täydellisen miehen ilmestyminen kuvioihin saivat jäämään kotiin eikä se ollut huono päätös.

L - Lämpö. Palelen käsittämättömän helposti enkä löydä talvella millään sellaisia vaatteita, ettenkö ennemmin tai myöhemmin jäätyisi ulkona totaalisesti. Ainoa asia jota ikävöin siinä talossa, jossa muut meidän perheestämme asuvat on reilun 25 asteen sisälämpötila ja takka, jolla lämpötila voidaan hinata takaisin trooppiseksi jos se vahingossa pääsee laskemaan. En koskaan nuku yksin ilman pitkähihaista yöpaitaa eikä etenkään talvella peittoja voi olla liikaa (ja lämpötilan laskeminen alle 20 asteen tarkoittaa hypotermiakuolemaa..)

M - Musiikki. Siitä huolimatta, että tunnen itseni joka kerta pieneksi lapseksi, joka on työnnetty ihan tuntemattomien asioiden keskelle, aina kun joudun sellaisten ihmisten seuraan jotka tekevät minulle hyvin paljon yksinkertaisemmasta asiasta taidetta. Se ei onneksi estä rakastamasta Toisen täydellisen miehen pianonsoittoa tai laulamasta yksinään väärin biisiä jota ei kyllä muutenkaan kuuntele kukaan muu.

N - Nukkuminen. Joskus nuorempana pystyin hyvin valvomaan pari vuorokautta putkeen, mutta nykyään juuri mikään ei ole yhtä ihanaa kuin nukkua pitkään ja heräillä rauhassa Toisen täydellisen miehen vierestä ilman kiirettä minnekään. Harmi, että rauhallisia aamuja on nykyään ihan liian harvassa. (Ja inhoan talvea senkin takia, että jatkuva pimeä väsyttää älyttömästi, mutta juuri silloin on eniten kouluaamuja..)

tumblr m39olbks9y1r5f0jbo1 500 tumblr mcqgcsbZhO1r49seco1 500

O - Onnistuminen. Näin vähän itseriittoisesti ilmaistuna olen aina lopulta saanut kaiken minkä haluan. Ensimmäiset ratsastuskilpailuni päättyivät ylivoimavoittoon, Sotilaan mätsäreiden jäljiltä kotiin on saanut kantaa ruusukkeita, olen saanut ajaa mahdollisesti koko maailman huipulle nousevia varsoja ja niin edelleen. Mitään en kuitenkaan ole saanut ilmaiseksi, näkemättä hurjasti vaivaa, eikä yksikään aiemmista saavutuksista korvaa pienintäkään uutta onnistumisentunnetta, vaikka olen tottunut onnistumaan yrittämällä.

P - Pentu. Elämäni hevonen. Ensimmäinen oma hevoseni, vuosien ajan tärkein asia koko maailmassa sekä paras ystävä. Hevonen, joka on opettanut ja tarjonnut haastetta, mutta myös antanut kaikkein eniten. Se, jonka valokuvan katsominen aiheuttaa edelleen aika raastavia tuntemuksia.

R - Raviurheilu. Ehdottomasti ainoa oikea oma laji. Ensimmäistä kertaa roikuin raviradan aidassa ehkä noin kymmenen vuotta sitten ja sen jälkeen siitä on vähitellen tullut melkein koti. Sieltä löytyy myös suurin osa ystävistäni ja niistä ihmisistä, joiden kanssa voi tuntea jakavansa saman intohimon - nopeat hevoset. Eikä mikään voita sitä tunnetta kun ohjien toisessa päässä tai satulan alla on hevonen joka rakastaa elämäntehtäväänsä juosta nopeammin kuin kukaan muu. Se maailma, jota minä ymmärrän.

S - Sotilas. Ehdottomasti toinen maailman tärkeimmistä asioista tällä hetkellä. Oikeastaan myös syy siihen, että hevosharrastukseni ylipäätään jatkuu. Luulin haluavani jonkun joka on korkea ja villi, mutta päädyin yhteen pienen ja söpön herrasmiehen kanssa. Enkä vaihtaisi tuota ponia yhtään mihinkään, vaikka ainut villi asia siinä on tällä hetkellä karvankasvu. Korvaamaton pikku ystävä.

T - Toinen täydellinen mies, joka on oikeasti se ykkönen. Harmiton koulututtu, josta tulikin puolivahingossa paljon enemmän. Kiltti ja hurjan söötti ihminen, jonka kanssa on aina ollut helppo jutella eikä elämästä ole tarvinnut tehdä liian vaikeaa. Elän vieläkin siinä käsityksessä, että olen liian vaikea kenellekään, mutta ilmeisesti maailmasta löytyy vielä ihmisiä jotka harrastavat projektivaimoja.

tumblr mb2a3cCSW21r5f0jbo1 500

U - Usko. Itseensä, maailmaan, toisiin ihmisiin, selviämiseen.. Kaikkeen sellaiseen. Jätin rakkaimman ystäväni pehmustettuun siniseen huoneeseen Hyvinkään hevosklinikalle, mutta toin lopulta itseni pois sieltä, joten uskoisin selviäväni aika monesta muustakin mahdollisesta hirveydestä enkä mielelläni antaisi kenellekään muullekaan lupaa luovuttaa. Ainakin haluan säilyttää optimistisen asenteen, vaikka todellisuudessa maailma on kamala paikka. (Älkääkä vaan sekoittako tätä mitenkään uskontoon. Olen varmaan epäuskonnollisin ihminen jonka löydätte!)

V - Valokuvaus. Rakas harrastus, johon olen vuosien varrella panostanut paljonkin ja joka on antanut vähintään yhtä paljon. Se on aina tarjonnut mahdollisuuden tuntea itsensä taitavaksi vaikkei oikein mikään muu ole tuntunut onnistuvan. Viimeaikoina olen kuvannut ihan liian vähän, mutta silti omaa kameraa pitelee kuin ystävää ja kutsuu Muruksi. Valokuvattavana sen sijaan olen ihan toivoton.

tumblr m6f9xnhObD1rogngso1 500 tumblr m9gvk1wRYC1rogngso1 500

W -Wingsit. En ymmärrä miten niin mitättömistä kananpalasista voidaan tehdä niin käsittämättömän ihanaa syötävää. Ne oikeat siivet voi syödä vain Vermon raviradalla, mieluiten jonain nättinä loppukevään iltapäivänä parhaiden ystävien kanssa. Hätätilassa Hornetit menevät kotona korvikkeesta, mutta siivet kuuluvat tuliseen kastikkeeseensa sinihomejuustodipin ja porkkanatikkujen viereen, raviradalle.

Y - Ystävät. En ole kovin sosiaalinen ihminen ja pidän ihan liian vähän yhteyttä muualla asuviin ystäviini, mutta silti tuntuu tärkeältä, että on joku jolle soittaa jos siltä tuntuu. Nykyisestä kaveripiiristäni löytyy huomattavasti enemmän kavereita kuin ystäviä, mutta paras ystävä samassa koulussa ja kaikki muut puhelinsoiton päässä riittää minulle hyvin. Jos vain osaisin ilmaista arvostukseni jotenkin.

Ä - Äkkipikaisuus. Teen asioita huomattavasti nopeammin kuin ehdin ajatella enkä joskus hieman nuorempana sensuroinut mielipiteitäni juurikaan. En ole koskaan ollut se kaikkien kaveri etupulpetista ja tajusin jo kauan sitten, että maailmassa pärjää loistavasti mielistelemättäkin. Jostain syystä Toisen täydellisen miehen kärsivällisyys on riittänyt projektinsa kanssa ja nykyään riiviö osaa sulkea suunsa ja hymyillä nätisti niissäkin tilanteissa joissa sen on rajattoman vaikeaa niellä ylpeytensä.

ak

Törmäillään somessa!

Voit seurata kirjoittajaa Instagramissa @eqphoto.maisahyttinen. Facebookissa palvelee sivu Hevosvalokuvaaja Maisa Hyttinen.

Someja sopii käyttää yhteydenottokanavana esimerkiksi kisakuvatilauksissa ja muissa rennoissa yhteydenotoissa.

Ammatillisesti relevantimpaa sisältöä kannattaa etsiä LinkedInistä. Verkostoidun mielelläni!

Virallisemmissa asioissa voi laittaa sähköpostia osoitteeseen maisa@maisahyttinen.fi.