nyt tuntuu että kesät silloin vain kesti kauemmin.

07.08.2013 - Maisa Hyttinen

IMG 1536b IMG 1540b

Aiemmin tänään talli näytti tältä. Päivän puuhailun myötä ovenpielet ovat muuttuneet valkoisiksi ja kieltämättä koko mökki näyttää paljon huolitellummalta! Vaikka hurjan siistihän se on tuollaisenakin. Toivottavasti se saa punaisen maalin vielä tänä syksynä - sitten on piha täynnä punavalkoisia mökkejä. Olen pantannut jo pitkään postausta tallin rakentamisesta, mutta ehkäpä talli alkaa nyt olla riittävän valmis postausta varten. Kiitos iskä! <3

2012 09 15 095 2012 09 15 098

15.9.2012 - Sotilas muutti kotiin 1.9 ja tavoitteena oli, että se pääsee sisään nukkumaan lokakuun alkuun mennessä. Olin syyskuun alussa viikon Ruotsissa ja sinä aikana jo aiemmin valetun betonilaatan päälle oli ilmestynyt jo vähän tallia muistuttava runko. Iloinen ylläri! Homma eteni hurjaa vauhtia.

2012 09 20 103 2012 09 20 106

20.9.2012 - Viisi päivää myöhemmin! Oli pakko tarkistaa kuvien päivämäärät moneen kertaan - ihan oikeastikko tämä kaikki tehtiin alle viikossa! Betonilattia, vesivanerit seinissä.. Oikeastaan kaikki mitä karsinalta halusin. Sotilaan karsina saatiin nopeasti valmiiksi, mutta toinen puoli sai odottaa rauhassa.

2012 10 01 127 2012 10 01 123

1.10.2012 - Tavoite saavutettiin ja Sotilas pääsi sisään nukkumaan ajallaan. Pari viikkoa myöhemmin ovi laitettiin paikoilleen, ikkunaan tuli kunnon kalterit ja lattialle löytyi kumimatto. Muuten talli jäi oikeastaan juuri tämän näköisenä odottamaan kevättä. Talvi tuli yllättävän nopeasti ja kaikki tarvittava oli saatu tehtyä.

2013 07 06 339 2013 07 06 338

6.7.2013 - Kesän aikana on tehty viimeistelyjä ulkoverhoiluun (räystäänaluslaudat, nurkkalaudat jne) ja toinenkin karsina on tehty valmiiksi. Varovaisena toiveena olisi, että ennen talvea talli olisi maalattu ja tehty loppuun saakka valmiiksi. Kohtahan toinenkin karsina saattaa päästä käyttöön ;)

IMG 1545b

ak

Törmäillään somessa!

Voit seurata kirjoittajaa Instagramissa @eqphoto.maisahyttinen. Facebookissa palvelee sivu Hevosvalokuvaaja Maisa Hyttinen.

Someja sopii käyttää yhteydenottokanavana esimerkiksi kisakuvatilauksissa ja muissa rennoissa yhteydenotoissa.

Ammatillisesti relevantimpaa sisältöä kannattaa etsiä LinkedInistä. Verkostoidun mielelläni!

Virallisemmissa asioissa voi laittaa sähköpostia osoitteeseen maisa@maisahyttinen.fi.