Nivelongelmat, tuo kaikkien jalkavaivojen isoäiti

Elimme vuosia jokseenkin sopuisasti lukuisten jännevammojen kanssa. Vanhat eivät ole vaivanneet ja pari uuttakin saatiin hoidettua kuntoon. Nyt olemme kuitenkin saaneet riesaksemme kaikkien jalkavaivojen isoäidin. Nivelongelmat.

17.04.2020 - Maisa Hyttinen

Jännevamman hoito on melko yksoikoista - lopulta aika ja rauhallinen liikunta ovat kaikkein tärkeintä. 80-prosenttisesti revenneen koukistajajänteen jälkeen olen osannut suhtautua haavereihin ylipäätään hieman rauhallisemmin - kyllä näistä aina selvitään.

Nyt olemme kuitenkin saaneet riesaksemme kaikkien jalkavaivojen isoäidin. Nivelongelmat.

Viime kesänä Sotilas jäi toiselta laidunlohkolta karanneen hevosen potkimaksi. Tuo viaton typerys tuskin ymmärsi edes väistää. Ainakin siitä päätellen, että osumaa oli tullut kirjaimellisesti päästä persiiseen. Tuuria oli onneksi matkassa - kupeelle ja toisen takapolven tienoille osuneet potkut olisivat voineet olla kohtalokkaitakin. Ensijärkytys ja -nilkutus parani viikon kipulääkekuurilla ja hieronnalla.

Samassa rytäkässä oikean takajalan jo vuosia sitten harventunut hankoside muistutti taas itsestään. Kyseisestä alahaarasta ei ole vuosien varrella löydetty mitään harventumaa suurempaa vikaa, mutta sama jalka on vaivaantunut aina muiden haavereiden yhteydessä. Pienilläkin hankosidevammoilla on ikävä taipumus jäädä kiusaamaan.

Sotilas sai viettää loppukesän laitumella ja liikkui normaaliakin kevyemmin. Kylmä, lepo ja laidun ovat aina aiemmin riittäneet reagoineen hankkarin rauhoittamiseen. Syksyllä oli tarkoitus palata takaisin ratsastuspuuhiin, mutta kaikki ei ollut kohdallaan. Sotilas lepuutteli takajalkojaan huomattavasti ja oli kesän laidunkilometreistä huolimatta jäykkä etenkin lantiostaan.

Vasen takajalka on selvästi muita jalkoja lämpimämpi. Kuva on TherMidas VETin diagnostiikkaohjelmistosta marraskuulta.

Kun selän ja jalkojen hoitaminen ei tuottanut tulosta, lämpökuvasimme koko hevosen TherMidas VETin kanssa marraskuussa ja joulukuussa.

Lihaskireyksien lisäksi vasen takajalka loisti kuvissa iloisesti. Oikean takajalan hankkarivaiva oli siirtynyt niveltulehdukseksi vasemman takajalan vuohiseen.

Joulukuussa Sotilaalle tehtiin ontumatutkimus ja vuohinen piikitettiin kortisonilla. Taivutuksen tulos oli tuolloin 4/5, ontuma liinassa molempiin suuntiin 1/5. Olin jo tutkimushetkellä melko tyytymätön yksityiseltä eläinlääkäriltä saamaani palveluun, mutta luotin toki ammattilaiseen. Saimme hoito-ohjeeksi 3 viikkoa lepoa ja 3 viikon porrastettu paluu normaaliin liikuntaan.

Nivel ei reagoinut piikitykseen mitenkään. Se oli sekä kolmen että kuuden viikon kohdalla ihan yhtä turvonnut ja taivutusarka kuin ennenkin. Mietin, että mahtoiko piikki mennä oikeaan osoitteeseen ollenkaan… Toinen vaihtoehto oli nivelrikko tai muut peruuttamattomat muutokset nivelessä.

rontgenkuva1

Onneksi Tampereen hevosklinikka tekee nykyään myös kotikäyntejä ja vuohinen saatiin maaliskuussa röntgenkuvattua kotitallilla.

Homma oli paketissa reilussa tunnissa, Sotilaan kanssa rauhoittavia ei tarvittu ja viidelle röntgenkuvalle, taivutustutkimukselle ja vuohisen piikitykselle kortisonilla tuli hintaa kotikäyntimaksuineen vain pari sataa. Teivon klinikka on ollut ahkerassa käytössä aiemminkin eikä asiakaspalvelu ole koskaan tuottanut pettymystä.

Röntgenkuvissa näkyy alkavia nivelrikkomuutoksia. Löydökset ovat melko tavallisia 16-vuotiaalle kilpauran tehneelle hevoselle, mutta ovat kuitenkin niin lieviä, etteivät röntgenkuvat tarjonneet helppoa selitystä sitkeälle tulehdukselle. Nivel piikitettiin toistamiseen kortisonilla ja eläinlääkäri antoi arvioin, että mikäli nivel ei vastaa hoitoon, on ennuste urheilukäyttöön huono.

Heh, urheilukäytöstä ja turhista toiveista on luovuttu jo vuosia sitten, aivan muista syistä.

Todennäköisesti ongelma on nivelrustossa. Rusto voi olla kulunut tai rappeutunut peruuttamattomasti tai vaiva saattaa helpottua nivelen toimintaa ja kudosten uusiutumista tukevilla lisäravinteilla sekä sopivalla liikunnalla. Käytännössä tilanne selviää vain kokeilemalla. Vuohisen turvotus ja taivutusarkuus ovat onneksi helpottaneet piikityksen jälkeen lupaavasti ja pitkänä perjantaina Sotilas liikkui vihdoin puhtaasti.

Ensimmäinen kuva ylävasemmalla on otettu 17.3. ja viimeinen kuva alaoikealla on otettu 6.4. Välissä Sotilas ehti sairastaa jonkin viruksen, joka turvotti molemmat takajalat muutamaksi päiväksi.

Elämä jatkuu siis kutakuinkin ennallaan - eletään päivä kerrallaan voinnin mukaan.

Muutimme Sotilaan kengitystä hieman, tilasin hyväksi todettuja nivelravinteita ja lisäämme liikuntaa vähitellen. Kylmäys ja arnika ovat kuuluneet jalkojen hoitorutiineihin jo vuosia. Meiltä onneksi löytyy mäkisiä maastoja ja metsäpolkuja, jotka sopivat mainiosti hidastempoiseen kunnonkohotukseen.

Vinkkejä nivelvaivojen hoitoon ja nivelystävälliseen kunnonkohotukseen voi antaa Instagramissa vaikka yksityisviestillä @maisahyttinen.

sotilas 6

Törmäillään somessa!

Voit seurata kirjoittajaa Instagramissa @eqphoto.maisahyttinen. Facebookissa palvelee sivu Hevosvalokuvaaja Maisa Hyttinen.

Someja sopii käyttää yhteydenottokanavana esimerkiksi kisakuvatilauksissa ja muissa rennoissa yhteydenotoissa.

Ammatillisesti relevantimpaa sisältöä kannattaa etsiä LinkedInistä. Verkostoidun mielelläni!

Virallisemmissa asioissa voi laittaa sähköpostia osoitteeseen maisa@maisahyttinen.fi.