niin väsyneenä, mutta onnellisena.

01.07.2012 - Maisa Hyttinen

IMG 3448

Muutama viime päivä on ollut täysin omistettu molemmille täydellisille miehille. Sotilaan kanssa ollaan käyty lenkkeilemässä kahdestaan ja porukalla ja toisen täydellisen miehen kanssa ollaan grillattu ja raveiltu. Käytin siis viimeiset lomapäiväni niin hyvin kuin ne vain voi käyttää. Huomenna alkaa työt tupsujalkaheppasten kanssa ja parin viikon päästä alkaa kahden viikon pituinen tuomio kirjastontätinä jonka jälkeen saan palata tupsujalkojen seuraan. Sotilas asuu vielä tämän kuun nykyisessä paikassaan ("uuden" miniputtenaisensa kanssa) mikä on sinällään ihan hyvä juttu - työt ja molemmat täydelliset miehet ovat kaikki samassa paikassa.

Tämän enempään en enää tänään pysty. Anteeksi. Saatatte aamulla ennen töihinlähtöä (joka tapahtuu oikein inhimilliseen aikaan joskus yhden jälkeen) saada muutaman maistiaisen tämänpäiväisistä ravikuvista. Suur-Hollola oli tänä vuonna vähän vähemmän myrskyisä kuin viime vuonna ja saatoin jopa saada muutaman ihan kivan räpsyn. Siihen asti joudutte tyytymään Sotilaan laiduntunnelmiin.

IMG 3686

IMG 3719

Törmäillään somessa!

Voit seurata kirjoittajaa hevosineen Instagramissa @maisahyttinen. Facebookissa palvelee sivu Hevosvalokuvaaja Maisa Hyttinen.

Someja sopii käyttää myös yhteydenottokanavana esimerkiksi kisakuvatilauksissa ja muissa rennoissa yhteydenotoissa.

Ammatillisesti relevantimpaa sisältöä kannattaa etsiä LinkedInistä. Verkostoidun mielelläni!

Virallisemmissa asioissa voi laittaa sähköpostia osoitteeseen maisa.hyttinen@123ride.fi.

Muista myös Hevoslehti RIDE!