ne polkee paikallaan, suorittaa ja murehtii, ja aina sitä samaa saa.

19.02.2014 - Maisa Hyttinen

IMG 00971

IMG 00701 IMG 00711

Tällainen meno täällä on joka aamu. Ihan vain viihdearvon vuoksi olen vapaapäivinäni vienyt hevoset ensin ulos ja tuonut heinät perässä (arkena järjestys on päinvastainen). Odotellessaan molemmat piehtaroivat pariin kertaan ja etenkin Sotilaan jalat ovat kovin kevyet. Libbyn tulon jälkeen (josta on muuten puoli vuotta ja puolitoista viikkoa) koko tarha on ollut tasaisesti käytössä. Viime talvena Sotilas teki jokusen polun tarhan poikki aidanviertä kulkevan reitin lisäksi eikä juurikaan liikkunut ulkona, mutta nyt koko tarha on tallottu kulkukelpoiseksi. Liikkuminen ulkona näkyy etenkin Libbyssä, rasva on sulanut pois kaulasta ja pyllyltä. Kaikkein pahimmat terveysriskit on siis liikuttu ja syöty pois. Kylkiluutkin löytyvät, vaikka mahalinjasta voisi päätellä toista.

IMG 01051 IMG 00891

Lampaat ja kaviolliset ovat metkasti laumaantuneet talven aikana. Lampaat viettävät päivänsä omassa tarhassaan vain muutaman sähkököyden takana, joissa ei talvisin sähkö kierrä, joten ne hengailevat aivan hevosten vieressä. (Kesällä lampaat saavat käyttää pihan koko toista puoliskoa, mutta nyt talvella silmitön ralli ympäri liukasta pihaa ei todetusti ole tikkukoiville terveellistä touhua.) Luonnollisesti lampaatkin siis odottavat ja etenkin vaativat palvelua hevosten tapaan neljästi päivässä.. Tullessaan Libby suhtautui lampaisiin vähän nihkeästi (vaikka lammastilalta onkin), mutta nykyään lampaat ovat hyväksytty osa laumaa.

IMG 01471

Joop, rottahan se siinä..

PS. 2 vuotta, 3 kuukautta ja 4 viikkoa. Voi Sotilas!

Törmäillään somessa!

Voit seurata kirjoittajaa Instagramissa @eqphoto.maisahyttinen. Facebookissa palvelee sivu Hevosvalokuvaaja Maisa Hyttinen.

Someja sopii käyttää yhteydenottokanavana esimerkiksi kisakuvatilauksissa ja muissa rennoissa yhteydenotoissa.

Ammatillisesti relevantimpaa sisältöä kannattaa etsiä LinkedInistä. Verkostoidun mielelläni!

Virallisemmissa asioissa voi laittaa sähköpostia osoitteeseen maisa@maisahyttinen.fi.