mut sun kanssas ei ykskään syksy liian harmaa.

24.11.2012 - Maisa Hyttinen

Blogissa tilanne on edelleen kaoottinen, mut muuten kaikki on aika kivasti järjestyksessä. Tämän päivän olen viettänyt sängyssä aika köhäisenä Toisen täydellisen miehen vieressä ja noussut lähinnä vain syömään ja juoksuttamaan Sotilaan aiemmin päivällä. Maanantaina palautan ensimmäisen YO-koeilmottautumiseni, tarkoituksena kirjoittaa tänä keväänä terveystieto (huijuijuijui!), ja tiistaina alkaa vähän tutumpi ja turvallinen koeviikko. Sitä odotellessa on ihan hyvä kaivautua lämpimään sänkyyn Nälkäpelin toisen osan kanssa. Jouluunkin on enää kuukausi aikaa! Jee.

IMG 0264 C3 A5 IMG 0258 C3 A5

Yllättäen sää ei erityisemmin suosinut kameran ulkoiluttamista, mutta Toinen täydellinen mies teki parhaansa ja tulos oli parempi kuin odotinkaan. Laadusta sen sijaan voinen kiittää kiukkupyllyksi heittäytynyttä kameraa ja loistavia muokkauskykyjäni. Joka tapauksessa saimme muutaman kivan syyskuvan ja huhun mukaan keli muuttuu ensi viikolla talvisemmaksi. Toivottavasti edes jouluun mennessä maahan saadaan vähän lunta. Etenkin nyt, kun käytettävissä on pelto kaikkia ihania lumileikkejä varten. (Myös tuolle kamalalle heinämahalle voidaan sanoa hyvästit samalla.)

IMG 0268 25C3 25A5

ak

Törmäillään somessa!

Voit seurata kirjoittajaa Instagramissa @eqphoto.maisahyttinen. Facebookissa palvelee sivu Hevosvalokuvaaja Maisa Hyttinen.

Someja sopii käyttää yhteydenottokanavana esimerkiksi kisakuvatilauksissa ja muissa rennoissa yhteydenotoissa.

Ammatillisesti relevantimpaa sisältöä kannattaa etsiä LinkedInistä. Verkostoidun mielelläni!

Virallisemmissa asioissa voi laittaa sähköpostia osoitteeseen maisa@maisahyttinen.fi.