miten paljon vettä löytyykään saavista.

22.12.2012 - Maisa Hyttinen

Huh, olen selvinnyt seitsemästä jaksosta lukiossa (alle puolet jäljellä!) ja tämä syyslukukausi päättyi eilisillan puurojuhlaan. Olen maailman parhaassa koulussa maailman parhaiden ihmisten kanssa, ihan huippua! Tänään olen löhöillyt sängyssä koko päivän ja nauttinut mahdollisuudesta olla tekemättä mitään. Joulu alkaa huomenna Jokimaan 75-raveista ja kuusen raahaamisesta sisälle, jonka jälkeen voi huoletta syödä ja lötköttää aloillaan monta päivää. Tätä lomaa on kyllä tuskalla odotettu.

Sen verran puuhailin Sotilaan kanssa tänään ulkona, että pyörähdimme liinan kanssa pellolla. Minä uppoan hankeen jo yli polviani myöten.. En ymmärrä, miten hevonen voi hyvinä päivinään olla noin mielettömän hyvä. Sotilaan kanssa kaikki on aina ollut helppoa, mutta harvassa ovat ne hetket jolloin se on toiminut kuin pelkällä ajatuksella. On kuitenkin helppoa tuntea itsensä voittajaksi kun juoksutuspiiskan voi unohtaa ja siirtymisiin riittää ajatus ja kevyt äänikäsky. Prinsessan kanssa kävi niin, että se luki kyllä minun ajatuksiani ja opettelimme yhdessä kaiken mikä sattui tuntumaan kivalta, mutta se oppi minun avuilleni eikä siitä olisi ollut enää sen jälkeen muiden ratsuksi. Sotilaan kanssa taitaa käydä vähitellen samoin.

---

Ht.netin ratsastuspuoli on aina aika tuskallista luettavaa, mutta tänään ilmeisesti viirapäät pistää parastaan.. Tarjonta on ollut koko päivän sitä luokkaa, että ihmettelen tosiaan miksen ole jo aikoja sitten sulkenut tietokonetta ja vaihtanut Lars Keplerin jännäridekkariin.. Kaikista lapsellisista kommenteista huolimatta keskustelu veden viemisestä tarhoihin oli ihan mielenkiintoista luettavaa. Sai minut kiittämään jälleen kerran onneani siitä, että Sotilas asuu kotona eikä tarvitse miettiä hoidetaanko hevoseni huolella ja niin kuin on sovittu.

"Eihän voi kuin nauraa, jos joku kuvittelee että monia hevosia voi juottaa pakkasten aikaan."

Tosiaan, suurin osa keskusteluun osallistuneista on sitä mieltä, että hevonen juo yöllä tarpeeksi eikä tarvitse talvella vettä ulos. Minä en kuitenkaan ymmärrä, miksi veden tarjollaolo ympäri vuorokauden olisi turhaa tai sen järjestäminen mahdotonta. Tottakai yhden tai muutaman hevosen kanssa on helpompaa, kun lämpimän veden voi laskea vaikka hanasta (kuten meillä on tehty nyt jonkin aikaa), mutta suuremmilla talleilla lämmintä vettä tulee yleensä letkusta, joten suurempikin määrä kuppeja on helppo täyttää lämpimällä vedellä. Lämmin vesi säilyy (todistetusti) lämmittämättömässäkin kupissa pitkään sulana eikä sitä tarvitse päivän aikana lisätä useammin kuin hevosen käy ruokkimassa. Homma ei siis ole sen erikoisempi kuin kesälläkään. Jonkun kommentoijan mielestä vettä ei voi laskea letkulla, koska letku jäätyy, mutta kaikki minun näkemäni letkut on voinut irroittaa hanasta ja valuttaa tyhjiksi. Ei jäädy enää.

"Maksaisitko sinä sitten vuokralaisena yhden tunnin lisätyöstä vuokraa vain muodon vuoksi vaikka se on turhaa???"

Eikö normaaliin tallivuokraan kuulu, että tallinpitäjä huolehtii hevosen perustarpeista? Koskeeko tämä vain tiettyjä viikonpäiviä, kuukausia tai vuodenaikoja vai miksi hevosenomistajan pitäisi maksaa ylimääräistä hevosen riittävästä vedensaannista johonkin tiettyyn aikaan vuodesta? Kaikkina muina vuodenaikoina on itsestäänselvää, että tarhojen kupit täytetään aamulla ja vettä lisätään päivän mittaan tarvittaessa, joten miksi talvi tekisi poikkeuksen. Kylmä ja lämmin vesi tulee useimmilla talleilla samasta letkusta eli homma on alusta loppuun käytännössä sama ympäri vuoden.

"Ei mullakaan aina ole vettä saatavilla ja elossa ollaan!"

On jotenkin naurettava ajatus, että yhtäkkiä olisi okei seisottaa hevosta 12 tuntia ilman vettä, vaikka toiseen vuodenaikaan samasta tempusta saa eläinsuojelun kimppuunsa aivan varmasti. Senkin pitäisi kertoa jo jotain, että eläinsuojelulainkin suositusten mukaan hevosella tulee olla raikasta juomavettä aina saatavilla. Miten ihmeessä kukaan, joka elää pääasiassa kuivalla heinällä voisi pärjätä puolet vuorokaudesta ilman vettä? Hevonen kuitenkin ruokitaan vähintään kerran ulkonaoloaikanaan, joten ei varmaan vaadi kovin monimutkaista päättelyä keksiä, että kuivan heinän syöminen ilman asianmukaista juotavaa aiheuttaa ongelmia. Riittävästä heinänsaannista ja ties mistä meuhkataan kyllä, mutta ilmeisesti kaikista muista eläimen perustarpeista ollaan valmiita tinkimään jos niistä huolehtiminen vaatiikin hieman normaalia enemmän vaivannäköä.

"Jotkut syö mieluummin lunta vaikka olisi juuri saanut vettä, joten ei se kovin pahaa voi olla."

En ole erityisen lahjakas fysiikassa, mutta sen verran tiedän, että pakkaslumi sisältää älyttömän vähän vettä. Lumi yleensäkin on todella huono vedenkorvike ja hevonen saa syödä ihan järjettömät määrät lunta saadakseen siitä edes litran vettä. Puhumattakaan jos vettä pitäisi saada vaikka kymmenen litraa päivän aikana. (Joku kys. keskustelussa sanoi litran vettä vastaavan 10 litraa lunta - 10 litraa vettä on 100l lunta.) Jokainen on varmaan joskus itsekin yrittänyt syödä lunta janoonsa ja joutunut toteamaan, että lumen syömisellä on ollut lähinnä ihan päinvastainen vaikutus kuin olisi toivonut. Ei voida siis olettaa, että hevonen tyydyttää vedentarpeensa syömällä lunta.

Saako teidän hevosenne vettä tarhaan myös talvella?

PS. Antakaa anteeksi epäaktiivisuuteni. Tämä tietokone kohtaa vähitellen loppunsa ja niin kohtaan minäkin jos muutosta arkeeni ei tule - en yksinkertaisesti selviä kuuden tunnin yöunilla. Niimpä, mitä minä sitten teen täällä tähän aikaan! Tämä postaus piti julkaista 21.12.

Miksi, oi miksi tätä maailman suurinta musiikkirakkautta ei ole enempää akustisina versioina?

ak

Törmäillään somessa!

Voit seurata kirjoittajaa Instagramissa @eqphoto.maisahyttinen. Facebookissa palvelee sivu Hevosvalokuvaaja Maisa Hyttinen.

Someja sopii käyttää yhteydenottokanavana esimerkiksi kisakuvatilauksissa ja muissa rennoissa yhteydenotoissa.

Ammatillisesti relevantimpaa sisältöä kannattaa etsiä LinkedInistä. Verkostoidun mielelläni!

Virallisemmissa asioissa voi laittaa sähköpostia osoitteeseen maisa@maisahyttinen.fi.