melkein tulevaisuus, ja vielä täysin kipeenä tästä kaikesta!

30.12.2013 - Maisa Hyttinen

bloooog

Tältä  ovat näyttäneet oikeastaan kaikki päiväni aaton jälkeen.. Eläinten hoitoa lukuunottamatta en ole juurikaan noussut sängystä. Lauantaina oli pakko päästä raveihin, mutta lauantai-illan jälkeen ohjelmassa on ollut lähes pelkästään makoilua. Ei hajuakaan minkä taudin olen itselleni onnistunut nappaamaan, mutta samanlaista kurkkukipua en aivan hetkeen halua kokeilla uudelleen! Tosin ainakaan en ole käyttänyt lomaani syömiseen, haha. Pää on edelleen vähän jäässä (vaikken sitä kamalaa kurkkukipua lukuunottamatta kovin kipeä muuten ollut), mutta muuten alan onneksi olla kunnossa. Kouluun..

Sain oikeastaan vain hyödyllisiä joululahjoja. Muutama pehmeä paketti tuli ehdottomasti tarpeeseen (väljät nivelet kipuilevat kylmästä välillä ihan sietämättömästi), kengitystarvikkeista olen haaveillut jo jonkin aikaa ja Vilpulta saamani ulkoinen kovalevy tuo kaikki vanhat kuvat taas käyttööni (puspus)! Käyn Sotilaan kavioiden kimppuun varmaan loppuviikosta ellen kipeydy enää uudelleen. Moni on hämmästellyt miksi ihmeessä se on edelleen kengättä, mutta kuva kertonee syyn. Täällä on ihan kesäkeli. Olen edelleen sitä mieltä, että viikko luistinradalla kannatti kärsiä. Ei hokinreikiä eikä pelkoa suuremmista haavereista.

Hieman alle 24 tunnin kuluttua Sotilas kääntyy kymmenvuotiaaksi. Minä täytin eilen 18. Kovin hassusti aika kuluu. Hevosharrastusta on takana 12 vuotta ja tämä on kahdeksas vuodenvaihteeni hevosenomistajana. 27 päivää ja Pennun lähdöstä on kulunut kolme vuotta, muisto on edelleen aika kipeä. (Joskin haluan edelleen uskoa niin, että Pentu pelasti Sotilaan - mikä muu selittäisi käsittämättömät neljä tervettä jalkaa. Ei maailmanloppu voi osua samaan taloon kahta kertaa peräkkäin.)

Pitänee jatkaa nukkumista - iltapäivällä lähdetään Terveysriskin kanssa katsomaan tulevaisuudenlupauksia ("kotitallin" ravivarsat) ja juhlimaan synttäreiden lisäksi uutta vuotta. Eilen lojuin kotona Vilpun kanssa ja nyt aktivoituminen tuntuu ihan uskomattomalta haasteelta! Huh.

tarhaaa

Luonnehtisiko tätä nyt sitten .. kosteaksi? Rengas on syöttöpaikkana ihan ykkösjuttu ja tarhakin onneksi imee vettä vähitellen. Sotilas on ollut onnessaan saadessaan ulkoilla nakuna, karvattomuus tuntuu olevan mukava juttu. (Karvainen pää tekee edelleen aika härskin kontrastin siistin siilin rinnalla.. Huhhuh!)

ak uusi

Törmäillään somessa!

Voit seurata kirjoittajaa Instagramissa @eqphoto.maisahyttinen. Facebookissa palvelee sivu Hevosvalokuvaaja Maisa Hyttinen.

Someja sopii käyttää yhteydenottokanavana esimerkiksi kisakuvatilauksissa ja muissa rennoissa yhteydenotoissa.

Ammatillisesti relevantimpaa sisältöä kannattaa etsiä LinkedInistä. Verkostoidun mielelläni!

Virallisemmissa asioissa voi laittaa sähköpostia osoitteeseen maisa@maisahyttinen.fi.