Käytiin tänään pitkästä aikaa ajelulla! Voi miten hyvä hevonen voi olla ajaa. Lenkkeiltiin (toisenkin täydellisen miehen seurassa) kymmenisen kilometriä ja Sotilaskin sai kevyen hien pintaan. Sen liikuttaminen kunnolla on edelleen työn ja tuskan takana. Ratsastaessa oma kuntoni loppuu kauan ennen kuin hevonen vaikuttaa liikkuneen yhtään ja ajellakin saa ihan jokusen kilometrin ennen pienintäkään hikeä. Toisaalta etenkin selästä käsin liikuttamisen kanssa on useita muitakin haasteita.. Pennun kanssa tuntui aluksi ihan samalta - en ikinä opi ratsastamaan tällä hevosella, mikä on erilainen kuin edellinen. Ennen Pentua ratsastin paljon pienellä ja liikkeissään kovin erilaista tinkertammaa ja sen jälkeen siirtyminen "ison" hevosen selkään oli shokki. Nyt takana on pitkä tauko säännöllisestä ratsastamisesta ja Sotilas on ihan erilainen kuin Pentu, jota sitten loppujen lopuksi kuitenkin opin ratsastamaan.

Ehkä tälläkin kertaa selviän tästä turhautumisesta mikä epäilemättä muuttuu kohta epätoivoksikin. Inhoan pitkiä taukoja. Ihan sairasta, etten osaa istua edes satulassa rentona ja rauhassa tekemättä kaikkea mahdollista ylimääräistä. Ilman satulaa ratsastaminen on vähän helpompaa (miksi..?), mutta kuten kuvasta näkyy niin olen vailla useampaa ratsastustuntia.. Yhyhyhyhyhy. Ehkä tämä tästä taas kun hevonen ja ratsastaja saavat vähän rutiinia ja pääsevät ehkä jopa jonkun neuvottavaksi..