mä olen arka ja yksinäinen, likomärkä ja viheläinen.

25.09.2013 - Maisa Hyttinen

Bloggaaja ei saa valittaa, kertoa epäonnistumisista tai sanoa olevansa epätoivoinen. Ei saa sanoa olevansa umpikujassa ja luovuttamaisillaan. Todellisuudessa epätoivon skaala on jokaiselle hevosenomistajalle laaja. Se parhainkin toveri on eläin ja joskus mikään ei onnistu, ei hyvällä eikä pahalla. Jokaisen kohdalla se väistämättä käy jossain vaiheessa, miksi ihmeessä siitä ei sitten saisi puhua! Niin, ihme kyllä Sotilaskin on eläin. Se on maailman paras, mutta silläkin on omat temppunsa. Suhteellisen kesyt ja vaarattomat ehkä, mutta välillä en keksi mitään raastavampaa. Täydellisen elämän epätoivonhetkiä, olkaa hyvä.

solttu2

30 SECONDS TO MARS - THIS IS WAR

Jännitän yksin ratsastamista edelleen. Ajamisesta puhumattakaan.. (Te jotka ette koskaan ole kokeilleet: hevonen on kärryjen kanssa yllättävän pitkä ja leveä yhdistelmä, isompien vastaantulijoiden ohittelu ei ole hauskaa.) Mitä jos Sotilas ei ohitakaan sitä vastaantulevaa peräkärryä, tukkirekkaa tai moottoripyörää? Löydänkö itseni varusteisiinsa sotkeentuneen hevosen alta ojasta? Mitä jos se pelästyy jotain, karistaa minut selästään matkan varrelle ja juoksee valtatielle tai junanradalle? Tähän mennessä mikään pelko ei ole osoittautunut tarpeelliseksi, mutta jokainen säikähdys, huolimaton autoilija ja likipititilanteet jäävät kyllä mieleen. En tietenkään lähde jokaiselle lenkille sydän kurkussa, mutta pidän mielelläni kaveria mukana ja pieni epävarmuus jäytää välillä keljusti.

Sotilas nyhtää päätään. Joskus enemmän, joskus vähemmän, joskus ei lainkaan. Vielä en ole löytänyt toimivaa logiikkaa siihen mikä ihme Sotilasta välillä riepoo kevyessäkin ohjastuntumassa. Siirtyminen ravista käyntiin on useinkin puhdasta tuskaa - Sotilas vetää turpansa maahan ja repii päätään molemmille sivuille. Joskus täysin vapaa ohja välittömästi siirtymän jälkeen auttaa, välillä ei. Ärähtämisestä on apua yhtä usein, kerran kymmenestä. Kaikkein mukavinta on kuitenkin se, että välillä Sotilas hölkkää iloisesti pää pystyssä, mutta saattaa minä hetkenä hyvänsä vetää kaulan pitkäksi tai painaa turvan ryntäisiin. Joko ohjat vedetään väkisin käsistä tai yhtäkkiä löysää ohjaa onkin metritolkulla. Miellyttävää etenkin montesatulalla, jonka kanssa hevosen pään asento ei ole tasapainoilun puolesta aivan yhdentekevää.. Muutenkin välillä olisi tarvetta pienelle ohjastuntumalle, mutta ei tietenkään väkisin!

Tarhassa voi juosta vain jos siellä on liukasta! Kaikki kuivat päivät täytyy möllöttää tiukasti aloillaan ja kerätä energiaa sitä uskomattoman ihanaa luistinrataliukasta varten. Patistamallakaan ei riehututa, mutta sitten kun se sateinen iltahämärä liukkaassa tarhassa tulee niin sitten kyllä lennetään kaikkien kuivienkin päivien edestä.. Vaan eipä tuota voi sisälläkään pitää kaikkia syksyn sadejaksoja. RAAAAASTAVAA!

Sanon Sotilasta huolettomasti hevoseksi, joka tuo ratsastajansa aina ehjänä kotiin. Fyysisesti kyllä, mutta minä ainakin olen aina välillä henkisesti aivan riekaleina. Normaaleina päivinä voidaan kiitää mitä vauhtia hyvänsä ja kierrokset tipahtavat pyydettäessä lähtötasolleen välittömästi. Joinain päivinä taas jo pelkästään kotoa lähteminen on uskomattoman vaikeaa. Selkään noustessa täytyy sählätä kaikkiin mahdollisiin suuntiin, kotiportilla meno muuttuu tahmeaksi ja ensimmäisen kilometrin saa pyytää jatkuvasti, että edes kävelyvauhti pysyy yllä. Rento hölkkääminenkin on aluksi aivan mahdotonta. Ja sitten lopulta (tarpeeksi pyydettyään, käskettyään ja tuupittuaan) kun hevosen saa syttymään, ei paluuta enää ole. Pienimmästäkin ärsykkeestä ollaan vähintään kaksi koipea ilmassa ja käveleminen kotiin on toivoton yritys. Pää lentää niin, että etujalatkin nousevat mukana eikä sopu synny hyvällä, pahasta puhumattakaan. Kotiportilla voidaan huokaista syvään ja rauhoittua.

Mielialahevosessa on puolensa, ne huonotkin. Joskus kaikki kiukuttaa! Vaelletaan tarhan kauimmaiseen nurkkaan kun liikuntavälineet ilmestyvät näkyviin ja annetaan ihmisen vaeltaa takanurkkaan myös. Taluttaessa Sotilaskin osaa halutessaan olla melkoinen vetolelu.. Varusteitten laittaminen ei onnistu ilman ympäriinsä vetkuttamista ja kuolaimet voi ottaa suuhun vain jos ne ojennetaan ravityyliin edestä. Muuten kirahvinkaula venyy täyteen pituuteensa, joka on ainakin minun pituudellani ulottumattomissa. Ja tottakai ilme on kestona tolkuttoman myrkyllinen.

solttu1

Sotilaan kanssa ei ole vielä tähän mennessä tuntunut siltä, että koko touhu on ihan toivotonta. Tottakai välillä ärsyttää kamalasti ja täytyy jättää kaikki kesken etteivät erimielisyydet kasva ylitsepääsemättömiksi, mutta loppujen lopuksi kaikkeen on löytynyt jokin reitti. Molempien huonot päivät paranevat yhdessä puuhaillessa ja kurjat kaudet ovat onneksi jääneet lyhyiksi. Pennun kanssa alamäet olivat paljon jyrkempiä ja välillä mietin vakavissani, että mitä ihmettä yritän seuraavaksi kun kaikki on jo kokeiltu! Välillä kaikki meni huikeasti, mutta välillä jatkuvaa taistelua kesti viikkoja. Joskus vain alisuoritettiin, joskus emme päässeet kovinkaan kauas kotipihasta kun ratsastajaa jo riepoteltiin tai etujalat irtosivat tiestä. Paljon ehdimme ratkaista, mutta paljon jäi puolitiehen. Harmittaa, ettemme ehtineet enempää. Alku oli lupaava, vaikka joskus tuntuikin siltä, että hakkaame yhteen kahta aivan liian kovaa päätä.

Mikä teitä ärsyttää kaikkein eniten siinä kaikkein parhaassa ja tärkeimmässä hevostoverissa?

ak

PS. Tottakai vaikeat päivät ovat niitä paikkoja jolloin pitää miettiä mikä menee väärin. Joskus syy löytyy helposti vain vähän miettimällä, mutta välillä kaikki on kohdallaan eikä mikään onnistu silti. (Ja sinä joka tahdot aivan ehdottomasti takertua kirjoittamattomiin itsestäänselvyyksiin: Sotilaan hammas- ja lihashuollosta pidetään tietysti huolta ja useimmiten syyt ovat hevosesta riippumattomia.) Kaikesta huolimatta - on ihan okei jos ärsyttää!

PPS. Joka syksyn kuumin puheenaihe - loimitus! Meillä seisotaan kyllä takki päällä kaikki kurjat sade- ja myrskytuulipäivät, ainakin tuo jalompirotuinen. Libby on oman karvansa pitkälti jo kasvattanut, mutta tapansa mukaan Sotilas vasta hiljalleen tiputtaa kesäkarvaa.. Eli näin kamalan kylminä ja kosteina päivinä ei ole nakuna mitään asiaa ulos. Onneksi Sotilaan söpöjen takkien valikoima alkaa olla jo aika laaja ;)

Törmäillään somessa!

Voit seurata kirjoittajaa hevosineen Instagramissa @maisahyttinen. Facebookissa palvelee sivu Hevosvalokuvaaja Maisa Hyttinen.

Someja sopii käyttää myös yhteydenottokanavana esimerkiksi kisakuvatilauksissa ja muissa rennoissa yhteydenotoissa.

Ammatillisesti relevantimpaa sisältöä kannattaa etsiä LinkedInistä. Verkostoidun mielelläni!

Virallisemmissa asioissa voi laittaa sähköpostia osoitteeseen maisa.hyttinen@123ride.fi.

Muista myös Hevoslehti RIDE!