kalkkunat varttuvat tarhassa, timantit tallessa varmassa.

26.10.2013 - Maisa Hyttinen

IMG 0981

Ensikosketus sivuohjiin eiliseltä! En ole vielä aivan varma mitä mieltä olisin Sotilaasta. Onko se oikeasti niin fiksu ja innokas miellyttämään miltä vaikuttaa vai onko se vain vähän hölmö ja mukavuudenhaluinen. Vielä tähän mennessä emme ole törmänneet sellaiseen uuteen juttuun jonka ideaa Sotilas ei olisi keksinyt vartissa. Pieni vihje, vain pieni paine, ja yritteliäs toveri keksii kyllä mitä pitää tehdä, jotta paine poistuu. Hellällä suostuttelulla se taipuisi mihin solmuun tahansa. Sivuohjat eivät tehneet poikkeusta aiempiin kokemuksiini. Jokusen kierroksen Sotilas käveli ja mietti. Ei kumilenkkien venyttelyä eikä muutakaan reuhaamista, turpa vain asettui uudelle paikalleen ja jämähti sinne. Vartin puuhailun jälkeen askel alkoi käydä raskaaksi ja työt sai tyytyväisenä lopettaa.

Näköjään sivuohjat toimivat samalla tavalla kuin meksikolainen. Mukeltaa täytyy jatkuvasti ja kuolaimen kanssa pitää pelata välillä niin, että kielikin on solmussa, mutta suu rauhoittuu nopeasti kun turpahihna ilmestyy naaman ympärille. (Oikeasti meidän meksikolaisemme väliin mahtuu puolikas nyrkki. Voi sitä pakottamisen määrää.) Ympyrällä meininki on välillä kuin Vermon loppusuoralla (onneksi valtaosan ajasta kaikki se liinassa tehty työ myös näkyy), mutta näköjään sivuohjat, jotka nappaavat kuolaimesta vain kirahvinkaulan ollessa pisimmillään, saavat kilpajuoksijankin miettimään ammattiaan uudelleen.

IMG 0912 IMG 0574

Pari päivää sitten paistoin vähän lettuja.. Opin vasta vähän aikaa sitten kääntämään letun onnistuneesti ja sen jälkeen lettujen paistosta ei ole meinannut tulla loppua. Aiemmin ne ovat olleet saavuttamattomissa oleva erityisherkku, mutta nykyään niitä saa paistettua ihan milloin vain! Mahtavaa on myös Breaking Bad, Toinen täydellinen mies ja pois nukutut univelat. Maanantaina on kamalaa palata kouluun, mutta vielä kamalampaa se olisi mikäli olisin laiminlyönyt nukkumisen lomallakin.. Käykäähän muuten katsomassa kuva Sotilaan uudesta sadetakista facebook-sivullamme! Maksoin siitä ehkä hieman liikaa, mutta tottakai jokaisella ponilla täytyy olla vaaleansini-lime sadeloimi. Koossa 135cm tottakai.. Kutistuukohan tuo vielä joskus kokoon 125cm, haha!

ak

Törmäillään somessa!

Voit seurata kirjoittajaa Instagramissa @eqphoto.maisahyttinen. Facebookissa palvelee sivu Hevosvalokuvaaja Maisa Hyttinen.

Someja sopii käyttää yhteydenottokanavana esimerkiksi kisakuvatilauksissa ja muissa rennoissa yhteydenotoissa.

Ammatillisesti relevantimpaa sisältöä kannattaa etsiä LinkedInistä. Verkostoidun mielelläni!

Virallisemmissa asioissa voi laittaa sähköpostia osoitteeseen maisa@maisahyttinen.fi.