kaiken tän vois vaikka räjäyttää ja lähtee himaan.

14.01.2014 - Maisa Hyttinen

IMG 3577

IMG 3505

Huijjaan jos väitän, että viime postauksen jälkeen on ollut kiireinen viikko.. Olen lähinnä löhöillyt sängyssä Breaking Badin ja teemukin seurassa. Viides tuotantokausi alkaa onneksi olla puolessa välissä - kaikkien keskeneräisten koulutöiden pitäisi olla valmiina kuukauden päästä eivätkä ne oikein mahdu aikatauluuni jos tarjolla on jotain parempaa.. Pakkoloma tupsulasta päättyi onneksi eilen! Sain synttärilahjaksi uuden tallitakin eikä -15 tunnu enää missään, jee. (Tännekin tosiaan tuli viikonloppuna talvi, ihme kyllä.) Töiden lisäksi olen viettänyt ihan jonkin verran aikaa raviradalla. Viime keskiviikkona kävimme "kotitallin" porukan kanssa Vermossa ottamassa sentin häviön maalikamerassa ja huomenna lähdetään kokeilemaan uudelleen. Siistiä!

IMG 3534

IMG 3637

Tallin lisäksi viihdyn aika kivasti keittiössäkin, mikäli ette ole jo huomanneet. Olen ihan törkeän perso kaikelle makealle ja helpoiten makeannälkä häviää leipomalla. Jouluna leivoin leipää ja kääretorttuja, sen jälkeen on syntynyt ainakin lisää leipää ja viimeisimpänä älytön kasa korvapuusteja. Ne ovat ehdottomasti yksi never too much -jutuistani, suklaamuffinssien ja unelmatortun lisäksi. Namnam!

Sotilaalla oli illalla mystinen verijälki jalassa. Jäätynyttä verta jalassa oli kyllä mutten löytänyt koko hevosesta yhtään reikää.. Libbykään ei vaikuttanut erityisen reijitetyltä. Sotilasta olen pääasiassa vain juoksuttanut, mutta pian pellolle kehtaa taas mennä ratsastamaankin kengättömällä. Kengitys taitaa väkisinkin lähestyä.

PS. Pakko kertoa vielä yksi kelju juttu. Pääsin/jouduin hyödyntämään täysi-ikäisyyttäni heti vuodenvaihteen jälkeen. Törmäsin Jokimaan 75-raveissa joulun jälkeen kimppahevosmainokseen, jonka kannessa komeili kovin tutun näköinen valokuva.. Luvatta. Selvittelin asiaa, mutta kuva kuulemma on ja pysyy. On niitä valokuvia varasteltu ennenkin, mutta näin röyhkeään en kyllä aikaisemmin ole törmännyt. Rikosilmoituslomake oli ensimmäinen valtava pettymys (ei taida tulla trolli-ilmoituksia kun lomakkeen täyttäminen on ihan salatiedettä ja vie tunnin..) ja olen älyttömän vihainen ellei ilmoituksesta kuulu mitään seuraavaan pariin viikkoon. Jestas miten kiukuttaa koko juttu! Onko teille joskus käynyt näin?

ak uusi

Törmäillään somessa!

Voit seurata kirjoittajaa Instagramissa @eqphoto.maisahyttinen. Facebookissa palvelee sivu Hevosvalokuvaaja Maisa Hyttinen.

Someja sopii käyttää yhteydenottokanavana esimerkiksi kisakuvatilauksissa ja muissa rennoissa yhteydenotoissa.

Ammatillisesti relevantimpaa sisältöä kannattaa etsiä LinkedInistä. Verkostoidun mielelläni!

Virallisemmissa asioissa voi laittaa sähköpostia osoitteeseen maisa@maisahyttinen.fi.