Juuret tukevasti maas. Ainoastaan oksis, lehdis tunnen vapinaa.

26.03.2015 - Maisa Hyttinen

IMG 2262

Puolivahingossa saatiin sitten tämän vuoden "virallisetkin" kevätkuvat! Olette ehkä huomanneet, että tykkään rakennekuvista. Niitä on helppo vertailla ja verrattuna liikekuviin ne valehtelevat harvoin. Tottakai hevonen esitetään mahdollisimman edukseen, ja esimerkiksi jo pelkällä asennolla saa monta hyvää piirrettä esiin ja monta huonoa jää vähemmälle huomiolle. Rotu, käyttötarkoitus ja sukupuoli vaikuttavat esittämiseen paljon. Ravihevosen ryhtiä halutaan korostaa, joten se seisoo pää korostetun ylhäällä. Ratsulla (etenkin orilla) etuosan lihakset ja ylälinjan pyöreys halutaan tuoda esiin, joten asento on matalampi. Sotilaan kanssa olen vuosien varrella huomannut, että homma helpottuu huomattavasti kun poseeraamisesta tulee hevoselle temppu: Kun seison näin, saan herkun ja homma on ohi.

IMG 2268

Sotilas on poseeraamisessa ihan taitava. Se tuli meille syksyllä 2011 ja sen jälkeen siitä on otettu "edustuskuvat" keskimäärin ehkä kerran kuussa. Ollaan siis ehditty harjoitella jo jokusen kerran ja Sotilas kyllä tietää mitä kamera tarkoittaa. Yleensä homma hoituu muutamassa minuutissa, mutta joskus puolikaan tuntia ei riitä.. Ratsuksi siirtymisestä on aiheutunut muutakin päänvaivaa kuin liikunta itsessään - ravuriposeerauksesta pitäisi vähitellen siirtyä ratsun asentoon. Kaulaa alkaa olla sen verran, että pään nostaminen suoraan taivaalle tekee sille kaikkea muuta kuin oikeutta. Vanhalle tempulle vähän uusia ulottuvuuksia..

Vähän väliä joku ihmettelee miten olen saanut lämminverisen kasvattamaan tuollaisen kaulan ja lihakset. Mitä temppuja pitää tehdä? Mitä tehtäviä pitää ratsastaa? Ei mitään. Hevonen on oikeastaan helppo saada "kosmeettisesti" hyvään lihakseen - lihasmassaa on, mutta suorituskyvyn kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Voi joko kääntyä ruokapussukan tai valmentajan puoleen. Raskas liikunta saa kyllä lihakset ajan myötä kasvamaan, mutta toisaalta saman vaikutuksen saa aikaan ruokinnalla ja kevyen tehokkaalla liikunnalla.

IMG 2298

Sotilas syö käyttöönsä nähden aika hävytöntä proteiinilisää - heinän (~12kg/pvä, käytännössä vapaa) ja kauran (2l/pvä) lisäksi se syö vain Racingin Proteinia vajaat pari litraa päivässä. Proteinissa on raakavalkuaista 30% (sulavaa 26%) ja esimerkiksi Marstallin Westernissä, jota massankasvatusrehuna markkinoidaan, raakavalkuaista on 11% (sulavaa 8,3%). Tällä hetkellä Sotilas siis syö lähes 400 gramman valkuaislisää. Talvella käyttämämme heinän analyysin yhteydessä urheiluhevosille suositeltiin noin 200 gramman valkuaislisää. Liika valkuainen toki aiheuttaa ongelmia, mutta ylensyöttö ilmenee nopeasti patteina.

Ratsain Sotilas liikkuu 3-4 kertaa viikossa, 30-60 minuuttia. Pääasiassa yksinkertaisia perustehtäviä (siirtymät, kulmat, reitit, helpot puomitehtävät..), suurin paino hyvällä ratsastettavuudella. Hienosta ulkonäöstä huolimatta puoli tuntia aktiivista työntekoa riittää sairaslomalta palaajalle ihan väsymykseen asti. Oikein päin liikkuminen ohjaa valkuaislisän mukavasti oikeisiin paikkoihin. Ei se ilmaiseksi tule, mutta aika, työ ja oikeat "välineet" alkavat väistämättä vähitellen näkyä vanhassa raviruunassakin.

Ei se katso rotua, ikää tai sukupuolta. Minkä tahansa hevosen saa ruokittua hienoksi. Ja tottakai ne lihakset kasvavat mitä hevonen käyttää. Tykkään tuosta Racingin rehusta erityisesti siksi, että se sisältää nimenomaan paljon valkuaista jo pieninä syöttömäärinä. Sotilas käyttää rehunsa hyvin ja lihoo herkästi, joten mitään muuta sen ei lisärehustaan tarvitse saada. Lopputulos puhunee puolestaan.

Racing Protein; soijarouhe, melassileike, mäskijauho, aminohapot, vehnä, vehnälese, kasviöljy ja -rasva

Marstall Western; ohrahiutale 45%, maissihiutale 20%, omenapuriste 7%, vehnänsuurimolese 7%, melassi 4%, kaurankuorilese 3%, sinimailanen 3%, hernehiutale 3%, melassileike 3%, vehnälese 2%

IMG 2290

Ihanien kevätkuvien perään aika ikävä, mutta tältä Sotilas näytti alle viikko ensitapaamisemme jälkeen. 27.10.2011.

 full

Törmäillään somessa!

Voit seurata kirjoittajaa Instagramissa @eqphoto.maisahyttinen. Facebookissa palvelee sivu Hevosvalokuvaaja Maisa Hyttinen.

Someja sopii käyttää yhteydenottokanavana esimerkiksi kisakuvatilauksissa ja muissa rennoissa yhteydenotoissa.

Ammatillisesti relevantimpaa sisältöä kannattaa etsiä LinkedInistä. Verkostoidun mielelläni!

Virallisemmissa asioissa voi laittaa sähköpostia osoitteeseen maisa@maisahyttinen.fi.