Hevosala 2020-luvulla - minne olemme menossa ja miksi?

23.01.2020 - Maisa Hyttinen

Mitä hevosalalla tapahtuu seuraavan vuosikymmenen aikana? Mitkä ilmiöt vaikuttavat alan kehitykseen? Mistä syntyvät suurimmat kynnyskysymykset?

On mielenkiintoista spekuloida, mihin suuntaan kasvukipujen vaivaama hevosurheilu kehittyy tulevina vuosina. Kaikille lienee jo selvää, että kehittyä täytyy.

Otetaan uusi vuosikymmen vastaan vanhojen perinteiden kunniaksi ehdalla mutulla! Tällaisia ilmiöitä ja kehityssuuntia minä arvelen ja toivon näkeväni lähitulevaisuudessa.

Eettisempää hevosurheilua

Miten oikeutamme nykymuotoisen hevosurheilun?
Miten voimme parantaa hevostemme hyvinvointia?

Uskon, että vuosi 2020 aloittaa hevosystävällisten muutosten ja pehmeiden arvojen vuosikymmenen. Keskustelu etenkin urheiluhevosten hyvinvoinnista on ollut aktiivista ja dialogin vaikuttavuus on aistittavissa mm. FEI:n ja SRL:n tuoreista sääntömuutoksista.

Erityisesti harrastajat ovat ottaneet pehmeämpiin arvoihin perustuvat koulutusmenetelmät omakseen. Hevosen käyttäytymistä, oppimista ja tunteita käsittelevät tutkimukset lisäävät jatkuvasti tietoutta hevosesta lajina. Tutkimustietoon perustuva hevoslähtöinen ohjaus ja koulutus tulee yleistymään huomattavasti.

Eläinurheilu ja jyrkkenevä yleinen mielipide eläinten oikeuksista osuvat tulevaisuudessa vastakkain. Tokion kesäolympialaiset ovat ratsastukselle tärkeä kansainvälinen näyteikkuna, joka tulee herättämään keskustelua.

Konkreettisia muutoksia vuodelle 2020

SRL on tehnyt kenttäratsastuksen kilpailusääntöihin lisäyksen, joka tekee väsyneen hevosen liiallisesta painostamisesta rangaistavaa. Uutta on myös kappale "ratsastaminen uupuneella hevosella johtaa aina keltaiseen varoituskorttiin ja kilpailuista sulkemiseen. (FEI, FEI säännöt exhausted horse)." Lisäksi "sellainen hevosen sopimaton kohtelu, josta ei jää näkyviä jälkiä" on määritelty rangaistavaksi.

Myös kouluratsastuksen kilpailusäännöissä on joitakin hevosen hyvinvointia edistäviä muutoksia. Aiemmin säännöt ovat sallineet nivelkuolaimen käytön nuorilla hevosilla (vaihtoehtona kankisuitsitukselle), mutta jatkossa "5- ja 6- v hevosten ohjelmat ratsastetaan aina nivelsuitsituksella. 7 v -hevosten ohjelmat saa halutessaan ratsastaa kankisuitsituksella." Lisäksi kaikkia hevosratsukoita koskeva määräys kuolaimen minimipaksuudesta nivelsuitsituksessa muuttui - aiemman 14mm sijaan minimipaksuus on nyt 12mm.

Huomionarvoista on myös kouluratsastusta koskeviin sääntöihin tehty lisäys: "2021 alusta lukien kaikki ratsastajat käyttävät hyväksyttyä turvakypärää".

Hippos linjaa ravilähtöjä koskien, että "hevosta saa jäähdytellä raviradalla heti hevosen lähdön jälkeen, mutta ei myöhemmin ravien aikana". Aiemmin hevosta ei ole saanut jäähdytellä radalla. Viime vuonna aloitettuja hevosten hyvinvointitarkastuksia jatketaan yhteensä 11 raviradalla. Pilottijaksolla oli mukana 5 ravirataa. Hyvinvointitarkastuksessa eläinlääkäri ja kengittäjä tarkastavat hevosen yleiskunnon, jalat, kaviot ja suun sekä varusteet.

Ympäristön ehdoilla

Kuinka suuri on hevosharrastuksen ekologinen jalanjälki?
Millaisia ovat kestävämmät tavat harrastaa?

Hevosalakaan ei tule välttymään ympäristökeskustelulta. Tulevaisuudessa sekä asiakkaat että sivustaseuraajat odottavat myös hevostalleilta ja -tapahtumilta ympäristön huomioimista entistä tarkemmin.

Helsinki Horse Show'n Jumps Green -ympäristöohjelma on merkittävä askel kohti ekologisesti kestävämpää tapahtumatuotantoa. Fortumin kuivike- ja lantahuoltopalvelu on esimerkki tulevaisuuden palveluista, jotka keventävät hevostallien ympäristövaikutuksia.

Kotimaisuus on suomalaisen hevostalouden vahvuus. Suomalaisten rehujen, kuivikkeiden ja käyttötavaroiden arvostus tulee nousemaan ja markkinoille saadaan jatkuvastia uusia, ekologisesti kestävämpiä vaihtoehtoja. Esimerkiksi kotimainen härkäpapu ja rypsi tulevat korvaamaan ulkomaista soijaa myös hevosten ruokinnassa.

Teknologia lisää tehoja arkeen

Millaiset ratkaisut helpottavat arkea hevosalalla?
Millaisia mahdollisuuksia datan keruu ja analysointi tarjoavat?

Kilpaurheilun näkökulmasta teknologia mahdollistaa entistä tarkemman valmennuksen. Sekä hevosesta että ratsastajasta voidaan kerätä kilpailusuoritusten ja treenin aikana valtavasti informaatiota, jonka perusteella harjoittelua voidaan suunnitella aiempaa tarkemmin. Suoritusdatan kerääminen ja analysointi kehittyvät ja yleistyvät arkipäiväisessä käytössä.

Automaatio tulee ottamaan paikkansa talliympäristössä. Suomalaiset tallirakennukset ovat verrattain vanhoja ja monet suuret yksiköt joutuvat modernisoimaan tilojaan 2020-luvulla. Lannankäsittelyä ja ympärivuorokautista ruokintaa tukevat innovaatiot arkipäiväistyvät. Lannan hävityksen vaikeutuessa etenkin kaupunkialueilla yhä useampi talli tulee tulevaisuudessa polttamaan tuottamansa lannan itse.

Kiinnostava ratkaisu on myös esimerkiksi Ratsastuskeskus Ainoon rakennettu kompostori, johon lanta ajetaan siivoustyötä nopeuttavan lantakourun avulla.

Harjun oppimiskeskuksen aktiivipihatto on yksi esimerkki teknologian mahdollisuuksista modernissa talliympäristössä. Ruokinta-automaatit annostelevat heinää säännöllisesti ympäri vuorokauden ja jakavat yksilölliset väkirehuannokset hevosten kaulaan kiinnitettyjen tunnisteiden perusteella. Hevosten ruokailua ja liikkumista voidaan seurata etänä. Kerättyä tietoa hyödynnetään hevosten hyvinvointiin ja suorituskykyyn liittyvässä tutkimuksessa.

Yhteistyö turvaa tulevaisuuden

Millaisia ovat tulevaisuuden hevosurheilukeskukset ja -tapahtumat?
Miten hevosurheilun pariin houkutellaan uusia harrastajia?

Taloudelliset realiteetit pakottavat (tai näkökulmasta riippuen kannustavat) kasvattamaan tilojen käyttöastetta ja monipuolistamaan niiden käyttömahdollisuuksia. Harrastaja- ja yleisömääriä kasvattavien tapahtumien ja toimintojen järjestäminen on hevosurheilun nykytilan huomioiden välttämätöntä. Se edellyttää sekä paikallista että koko Suomen kattavaa yhteistyötä.

Ratsastuskeskus Ainon, Ypäjän Hevosopiston ja Suomen Ratsastajainliiton järjestämä Nations Cup kesällä 2019 oli suuri askel kohti kunnianhimoisempaa tapahtumayhteistyötä. On realistista odottaa, että vastaavia projekteja tullaan näkemään tulevaisuudessakin.

Raviurheilussa yhteistyömahdollisuuksia etsitään jo tosissaan. Härmän PowerParkin uusi ravirata on yhdessä Kaustisen seudun raviseura ry:n ja Lillbacka Powerco Oy:n kanssa hakenut oikeutta järjestää Kuninkuusravit vuonna 2022, 2023 tai 2024. Ravirata toimii monipuolisessa yhteistyössä PowerParkin vapaa-ajankeskuksen kanssa.

Samaan aikaan Tampereella Pro Teivo -hanke pyrkii löytämään ratkaisun, jossa Teivon ravirataa lähialueineen kehitettäisiin nykyistä monikäyttöisemmäksi ravi- ja tapahtumakeskukseksi. Hanketta kirittää vuonna 2035 päättyvä vuokrasopimus Ylöjärven kaupungin kanssa.

Millaiseen tulevaisuuteen sinä uskot?

Törmäillään somessa!

Voit seurata kirjoittajaa Instagramissa @eqphoto.maisahyttinen. Facebookissa palvelee sivu Hevosvalokuvaaja Maisa Hyttinen.

Someja sopii käyttää yhteydenottokanavana esimerkiksi kisakuvatilauksissa ja muissa rennoissa yhteydenotoissa.

Ammatillisesti relevantimpaa sisältöä kannattaa etsiä LinkedInistä. Verkostoidun mielelläni!

Virallisemmissa asioissa voi laittaa sähköpostia osoitteeseen maisa@maisahyttinen.fi.