hetkisessä sydän myytiin: täytyy päästä tuohon kyytiin!

31.03.2013 - Maisa Hyttinen

tui

Minun pieni karvapylly <3 Meidän kärryjen aisat tuntuvat kilometrin mittaisilta. Ehkä syy on siinä, että Sotilas on ainakin 20 senttiä keskivertohevosta lyhyempi, haha. Perjantaina kävimme ensimmäisellä ajolenkillä sitten viime heinäkuun ja jouduimme heti ainakin minulle kovin ahdistavaan tilanteeseen. Välillä huomaa hyvin, miten toimintamallit erilaisissa tilanteissa juurtuvat alintajuntaan aika kauhean tiukasti.

Pennun kanssa kaikkia suuria autoja piti ehdottomasti välttää, koska sen kanssa ei olisi voinut kuvitellakaan pääsevänsä edes ratsain ohi mistään poikkeuksellisen leveästä. Ensin ahtaat paikat ja ohitukset aiheuttivat ikäviä väristyksiä vain hevoselle, mutta vähitellen se takertui kuskinkin takaraivoon jopa siinä määrin, että vielä nykyäänkin vaistomainen reaktio suureen vastaantulijaan on tiukin mahdollinen u-käännös.. Sotilas on tähän mennessä ohittanut mukisematta kaiken lumiauroista metsäkoneisiin, mutta siitä huolimatta minun reaktioni puita lastaavaan ja lähes koko tien levyiseen tukkirekkaan oli aika vahvasti epätoivoinen.. Onneksi en ollut lenkillä yksin ja onneksi kärryjen edessä oli maailman fiksuin hevonen.

Mikä tahansa hevonen ei miettimättä kävelisi tukkirekan ja lumipenkan välissä olevaan juuri ja juuri kärryjen mentävään väliin. Etenkään, jos ohjien toisesta päästä välittyvät fiilikset ovat kaikkea muuta kuin rohkaisevia. Ehkä minäkin vielä jonain päivänä opin uudelleen, ettei isoissa autoissa ole mitään pelättävää. (Kaiken muun hyvän lisäksi Sotilas on ihan täydellinen ajaa muutenkin. Mistä olen löytänyt tällaisen aarteen?)

ak

Törmäillään somessa!

Voit seurata kirjoittajaa Instagramissa @eqphoto.maisahyttinen. Facebookissa palvelee sivu Hevosvalokuvaaja Maisa Hyttinen.

Someja sopii käyttää yhteydenottokanavana esimerkiksi kisakuvatilauksissa ja muissa rennoissa yhteydenotoissa.

Ammatillisesti relevantimpaa sisältöä kannattaa etsiä LinkedInistä. Verkostoidun mielelläni!

Virallisemmissa asioissa voi laittaa sähköpostia osoitteeseen maisa@maisahyttinen.fi.