hetkinä näinä voit tuntee sen täydellisyyden.

19.10.2012 - Maisa Hyttinen

IMG 7389

maisa 11 maisa 2

Vähän viime sunnuntain fiiliksiä! Kahdesta ylläolevasta kuvasta hurjan isot kiitokset Laura Taimiojalle, joka onnistui taltioimaan varmaan jokaisen edustavan hetkemme. Näköjään Sotilas jopa seisoi pienen hetken kaikki koivet oikeassa järjestyksessä ja näytti hienolta! Koko tämä viikko on mennyt ohi ihan huomaamatta enkä ole saanut aikaiseksi yhtään mitään Sotilaan kanssa enkä muutenkaan. Luojan kiitos syysloma alkoi eilen. Voin huoletta nukkua univelkani pois ja valoisaa aikaa riittää muuhunkin kuin koulussa istumiseen. Huomenna ajattelin lenkkeillä Sotilaan kanssa melkein naapurissa asuvien heppaystävien luo yökylään ja samalla pääsen todennäköisesti harrastelemaan kamerankin kanssa. Kivaa!

IMG 7174 IMG 0019j IMG 7261

Eilen sain mätsärikuvia myös Sjögrenin Jonnalta, jolle kiitos ylimmästä ja reunimmaisista ylläolevista kuvista. Paraskin hetki on auttamatta vielä hieman parempi jos siitä jää paljon hyviä kuvia.. Tällä kertaa reissu oli oikein antoisa senkin osalta, vaikka itse olinkin kameran väärällä puolella. Uusista kuvista tuli mieleen, että voisin tehdä itseni ja Sotilaan esittelysivuille pieniä uudistuksia. Käykää parin päivän sisään katsomassa!

maisa 8 maisa 13

Näistäkin kuvista kiitos Laura Taimioja! Haha, ilmeistäni voi päätellä paljon siitä, miltä tuntui.

ak

Törmäillään somessa!

Voit seurata kirjoittajaa Instagramissa @eqphoto.maisahyttinen. Facebookissa palvelee sivu Hevosvalokuvaaja Maisa Hyttinen.

Someja sopii käyttää yhteydenottokanavana esimerkiksi kisakuvatilauksissa ja muissa rennoissa yhteydenotoissa.

Ammatillisesti relevantimpaa sisältöä kannattaa etsiä LinkedInistä. Verkostoidun mielelläni!

Virallisemmissa asioissa voi laittaa sähköpostia osoitteeseen maisa@maisahyttinen.fi.