hän pakastaan, sai Sotilaan.

22.07.2012 - Maisa Hyttinen

IMG 7429

Jep, me käytiin eilen ajelulla! Ihme kyllä Sotilas mahtui runsaan rasvakerroksensa kanssa vuonohevosystävä Ayan kärryjen aisojen väliin, joita saimme lainata. Kävimme ajelemassa pienen lenkin metsätiellä ja kameraan ripustetun Saran ehdotuksesta hölkkäilemässä muutaman kierroksen naapuritallin omalla treeniradalla. Olin jo melkein ehtinyt unohtaa miltä tuntuu ajaa täydellisellä hevosella! Kahden kuukauden ajotauon jälkeen ohjilla ei ollut painetta yhtään sopivaa enempää ja pitkästä kengättömyydestä huolimatta ravi oli pohjaan katsomatta loistavaa. Pakko myöntää, vaikka oma onkin, että Sotilas on aika huikea omassa työssään.

IMG 7435 IMG 7347

Tullessaan etenkin satulointi oli Sotilaalle vähän vaikea tilanne. Se pyöri käytävällä eikä rauhoittunut aloilleen. Selkään noustessa sählääminen paheni vielä lisää eikä selkään kiipeämisestä meinannut yksin tulla mitään. Valjastaessa ei hievahtanutkaan. Sen verran ollaan ehditty puuhailla, että nykyään satulointi onnistuu samaan tyyliin ja vaikka paljaaseenkin selkään pääsee kivasti ilman apua, vähän päivästä riippuen. Vaikka ratsastelu sujuu nykyisin vaivatta niin ratsastajalta kuin hevoseltakin, tuntuu siltä, että kärryjen ja valjaiden kanssa puuhastelu on molemmille se oma homma. Ja hyvä niin.

IMG 7454

IMG 7460 IMG 7453 IMG 7448

Lenkkeilyn jälkeen Sotilaskin pääsi pitkästä aikaa pesulle ja aurinko oli kuivattanut maankin piehtarointikelpoiseksi. Ihmeellistä sinänsä, miten sadetta rakastava ja sokerista valmistettu pullamössöheppa on selvinnyt tästä sadekaudesta. Ehkäpä se joskus keksii, ettei sittenkään sula lämpimässä kesäsateessa. Klikatkaa älykkäät kuvat isommiksi.

IMG 7320 IMG 7339

Vapaa viikonloppu on muutenkin ollut oikein onnistunut. Aurinko on pitkästä aikaa älyttömän ihana juttu ja toisenkin täydellisen miehen kanssa oli kivaa viettää aikaa, poimia mustikoita ja syödä ihan itse tehtyä mustikkapiirakkaa. Pikkusiskon tekemät söpöt leivoksetkin katosivat reippaasti. En myöskään kitise ensimmäisestä tilistä enkä siitäkään, että olen selvinnyt puolet aamuherätyksistä ja päivistä kirjastossa. Tänään aloitettiin kaiveleminen tallin perustuksia varten ja meillä tuli Sotilaan kanssa yhdeksän kuukautta täyteen. Ensi viikolla Sotilas saa kengät ja toivottavasti se pääsee kuukauden sisään muuttamaan kotiin.

IMG 7366

Törmäillään somessa!

Voit seurata kirjoittajaa Instagramissa @eqphoto.maisahyttinen. Facebookissa palvelee sivu Hevosvalokuvaaja Maisa Hyttinen.

Someja sopii käyttää yhteydenottokanavana esimerkiksi kisakuvatilauksissa ja muissa rennoissa yhteydenotoissa.

Ammatillisesti relevantimpaa sisältöä kannattaa etsiä LinkedInistä. Verkostoidun mielelläni!

Virallisemmissa asioissa voi laittaa sähköpostia osoitteeseen maisa@maisahyttinen.fi.