Enkä ota enää itteeni kolhusta, hetkittäin tuntuu et mä viihdyn tääl solmussa.

24.01.2016 - Maisa Hyttinen

21 vuorokautta valtion palveluksessa. Kolme hämmentävintä, raskainta ja mahtavinta viikkoa pitkään aikaan! En oikein tiedä mistä osaisin aloittaa. Juuri nyt päälimmäisenä mielessä on väsy ja nälkä, jotka eivät viime viikon leirin jäljiltä tunnu hellittävän millään. Kotona lojuminen tuntuu turhalta ja Haminaan on kiva päästä illalla takaisin. Sitäpä tässä, tiivistettynä.

Ihan jokainen kysyy, millaista armeijassa on. Mukavaa! Ihan oikeasti tosi kivaa. Tottakai kaikki on uutta, hämmentävää ja vaikeaakin ensimmäiset viikot, mutta alkua helpottaa huomattavasti, että samassa tilanteessa on muutama sata muutakin tyyppiä. Enkä voi sanoa, etteikö uuteen arkeen saisi totutella riittävän rauhassa. Etenkin pari ensimmäistä viikkoa eteni jopa vähän tuskallisen letkeästi. Aamut alkavat kuudelta, aamupalalle lähdetään 25 minuuttia myöhemmin (pukeutumisen ja sängyn petaamisen jälkeen), aamupalan jälkeen on puolisen tuntia aikaa (pestä hampaat, letittää hiukset, nukkua istuallaan muutama minuutti..) ja kahdeksaksi siirrytään sinne missä päivä kulloinkin sattuu alkamaan. Ohjelma päättyy yleensä iltapäivä viiden ja ilta yhdeksän välillä.

Parin ensimmäisen viikon ohjelma oli älyttömän kevyt. Fyysisesti kaikkein raskainta on ehdottomasti ollut pakkanen. Ensimmäiset sulkeisharjoitukset ja muutaman kilometrin totuttelumarssi vedettiin -30 asteen siperiaolosuhteissa. Siihen verrattuna vajaan 15 kilon taisteluvarustuskaan ei tunnu yhtään miltään.. Toisaalta taukoja ja tilaisuuksia lämmitellä on ollut vähintään riittävästi. Pieni normaalikuntoinen nainen on pysynyt mukana helposti, pienellä innolla ja raivolla keskivertoa paremminkin.

Alun ajelehtimisen jälkeen viime viikko oli aika kova isku kasvoihin. Kolmen päivän metsäretkellä oli tarkoitus harjoitella majoittumisen ja metsässä selviämisen perusteita. Paperilla aika simppeli majoitusharjoitus muuttui 30 asteen pakkasessa melkoiseksi hengissäselviytymisleiriksi. Nyt jälkeenpäin on helppo sanoa, että hieno reissu jolle kannatti lähteä. Havuilla vuorattu teltta, nukkuminen oman ryhmän kanssa, huikean kirkkaat pakkasyöt.. Pakko kuitenkin myöntää, että yksikin päivä lisää olisi ollut liikaa. Moni arkinen "pikkujuttu" sai vähän uusia merkityksiä - perjantaina teki oikeasti mieli itkeä kun aamulla pääsi sisään syömään lämmintä ruokaa. Ulkona syöminen on sinällään ihan jees, mutta käy hiertämään sitkeintäkin jos ruoka jäätyy pakkiin kiinni ennen kuin ehtii puun alle syömään.

Onneksi kaikkeen tottuu, varusteita ei juuri voi moittia ja reilun viikon päästä mennään taas! Peruskoulutuskautta on jäljellä vielä puolet, sen jälkeen tämänhetkinen porukka hajaantuu kuka minnekin. Tuntuu vähän kurjalta jo nyt - omalla ryhmällä on yllättävän paljon merkitystä. On paljon mukavampaa olla ihan hukassa kun ympärillä on oma tuttu vertaistukiporukka. Toivottavasti mahdollisimman moni jää Haminaan. Haluaisin itsekin jäädä. Tähän mennessä kaikki ovat olleet ihan älyttömän mukavia, kouluttajista alokaskavereihin, ja ainakin meistä on pidetty hyvin huolta. Siviiliarkeen verrattuna elämä on helppoa ja kevyttä nyt.

Jos tuon leirin lisäksi pitäisi joitain kohokohtia mainita, niin ainakin ampuminen on ihan hurjan siistiä! Rynnäkkökivääri on ainakin pienelle naiselle aika iso ja painava, oikeasti vähän pelottavakin. Ampuminen ei kuitenkaan ole niin vaikeaa kuin odotin ja siihenkin ajatukseen tottuu vähitellen, että kantaa mukanaan ihmisten tappamiseen suunniteltua sarjatuliasetta.. Ja no juu, tykkään kyllä näistä vaatteistakin! Ei tarvitse miettiä mitä aamulla laittaisi päälle ja yleensä aina on tarpeeksi lämmin. Kaikki hyvin :)

Törmäillään somessa!

Voit seurata kirjoittajaa hevosineen Instagramissa @maisahyttinen. Facebookissa palvelee sivu Hevosvalokuvaaja Maisa Hyttinen.

Someja sopii käyttää myös yhteydenottokanavana esimerkiksi kisakuvatilauksissa ja muissa rennoissa yhteydenotoissa.

Ammatillisesti relevantimpaa sisältöä kannattaa etsiä LinkedInistä. Verkostoidun mielelläni!

Virallisemmissa asioissa voi laittaa sähköpostia osoitteeseen maisa.hyttinen@123ride.fi.

Muista myös Hevoslehti RIDE!