Eletään täällä tulevaisuudessa, ja vielä mitä. Kiitos todellisuudesta, ja keinoista paeta sitä.

26.08.2016 - Maisa Hyttinen

Tulin ihan vain kertomaan, että olemme vieläkin hengissä.. Ja voimme oikeinkin hyvin, molemmat. Pääsen vajaan kolmen viikon päästä kotiin. Ihan kokonaan, lopullisesti! Takana on ehkä elämäni nopeimmat kahdeksan kuukautta. Tuntuu oudolta ajatella, että kohta pitäisi taas osata elää kuin normaali ihminen. Käydä töissä ja koulussa ja maksaa laskuja ja hyi että.. Kaikki tyhmät aikuisten velvollisuudet ovat kyllä jaksaneet odottaa. Sen sijaan varovainen paluu arkeen Sotilaan kanssa tuntuu paremmalta kuin hyvältä!

Olin alkukuusta melkein kaksi viikkoa lomalla ja pöhöttynyt lomailija sai enemmän liikettä kuin ehkä koko alkuvuonna yhteensä. Se on tyytynyt olohevosen rooliinsa oikein hyvin, mutta teki jopa hieman kipeää nähdä kuinka iloinen se oli päästessään "oikeisiin" töihin. Vaikka pelkkä maastossa käveleminen ja yhdessä vietetty terapia-aika on ollut meistä molemmista mukavaa, on varovaisen tavoitteellista harrastamista ikävä. Toistaiseksi olen pitäytynyt itse edelleen pelkissä maastokävelyissä ja jättänyt kaiken hikisen työn Otolle. Kahdeksan kuukautta lähes kokonaan ratsastamatta ja samassa ajassa kertyneet 15 lisäkiloa eivät ole tehneet ainakaan hyvää jo alunperinkin pahasti ruostuneelle sisäiselle kouluratsastajalleni. Parempi, että joku oikea ratsastaja rakentaa pohjat takaisin.

(Uteliaimmat klikkailevat kuvat suuremmiksi.) Monessakin mielessä olemme palanneet takaisin siihen, mistä edellisen sairasloman jälkeen, ehkä reilu vuosi sitten, lähdettiin. Olen silti oikeastaan yllättynyt kuinka hyvässä kunnossa Sotilas on ulkoisesti säilynyt. Tottakai koko ylälinja on vähitellen kuihtunut, mutta jos unohdetaan mielikuva ratsusta niin peruslihaksistoltaan se on oikeinkin hyvällä mallilla. Liikakilojakin on hyvin vähän siihen nähden kuinka tunnollisesti äiti pitää huolta riittävän lyhyistä ruokintaväleistä.

Vaikka Sotilas onkin fysiikaltaan joka osa-alueelta keskivertoa hieman parempi hevonen, on sen peruskunto auttamatta onneton. Edelleen se hölkkäisi kärryjen edessä vaikka maailman ympäri juuri hengästymättä, mutta vartti "oikeaa työskentelyä" ratsastajan kanssa on tällä hetkellä enintä mihin se pystyy. Intoa on onneksi senkin edestä. Kun tehdään, niin tehdään sitten tosisssaan. Tasaisesta muodosta ei ole tietoakaan, mutta yllättävän mielellään Sotilas käyttää täysin olematonta ylälinjaansa. Hyvät hetket eivät ole pitkiä, mutta parhaansa se tekee ja hakee omia rajojaan yhtä rohkeasti kuin aina ennenkin. Kai se juuri tämän takia on tullut uudelleen kerta toisensa jälkeen.

Terveyspuolelta kaiken pitäisi olla taas vihdoin hyvin. Olen älyttömän onnekas, että voin aina tarpeen tullen tuoda Sotilaan vanhempieni luo. Parempaa huolta ei hevosesta voisi enää pitää. Ei tarvitse miettiä onko kaviot, hampaat, perushoito ja kaikki ylimääräinen hemmottelu hoidettu. Tottakai on, vielä useammin ja paljon tarkemmalla suurennuslasilla kuin itse tekisin. Ja olen itsekin tarkka.

Kaikesta hyvästä ja hehkuttamisesta huolimatta olemme taas samojen vanhojen ongelmien edessä. Sotilas pelaa kuolaimen kanssa ihan älyttömästi. Samalla tavalla kuin joka ikiseltä tauolta palatessa. Tällä kertaa tasapaino, koordinaatio ja sellaiset peruspalikat ovat aika hyvin mallillaan, mutta se ei vielä suurtekoihin riitä jos kuolainta ei pysty käyttää tarkoituksenmukaisesti. Se turhauttaa ehkä vielä enemmän nyt kun Sotilas on taas muuten ottanut psyykkisesti muutaman ison askeleen eteenpäin. Lähes yhtä ärsyttävä ongelma on oikea asettuminen. Turpa kääntyy kyllä eikä pää kallellaan juokseminen tunnu ahdistavan yhtään. Niska sen sijaan ei juuri osallistu. Niin perinteistä Sotilasta tämäkin. Tottakai kaikki on suurimmilta osin kiinni ratsastajasta, mutta odotan silti innolla milloin näistä pinttyneistä tavoista päästään eroon. Mieluiten lopullisesti, eikä vain seuraavaan taukoon asti.

Kiitos jos jaksatte vielä pysyä mukana! Olen pystynyt seuraamaan blogimaailmaa ihan liian vähän, mutta ilmeisesti blogien suurin kulta-aika alkaa olla ohi. Tai ainakin valtaosa seuraamistani blogeista on tauolla, kovin hiljaisia tai lopettaneet kokonaan. Sääli sinänsä. Tämä on oikeasti niin suuri ja kattava kanava rikastuttaa näkemyksiään. Mutta jossei muut, niin me ainakin tullaan täältä vielä!

Törmäillään somessa!

Voit seurata kirjoittajaa hevosineen Instagramissa @maisahyttinen. Facebookissa palvelee sivu Hevosvalokuvaaja Maisa Hyttinen.

Someja sopii käyttää myös yhteydenottokanavana esimerkiksi kisakuvatilauksissa ja muissa rennoissa yhteydenotoissa.

Ammatillisesti relevantimpaa sisältöä kannattaa etsiä LinkedInistä. Verkostoidun mielelläni!

Virallisemmissa asioissa voi laittaa sähköpostia osoitteeseen maisa.hyttinen@123ride.fi.

Muista myös Hevoslehti RIDE!