Elämä on kolme tonnii, sä oot vesieste.

26.10.2015 - Maisa Hyttinen

l 25C3 25A4mp 25C3 25B6kuva4 l 25C3 25A4mp 25C3 25B6kuva1

Eläinlääkärikuulumisia viikon takaa. Viime perjantaina etsittiin syytä jo aiemmin mainitsemalleni epäpuhtaudelle. Kaksi ja puoli tuntia lämpökuvattiin, taivutettiin, ultrattiin, katseltiin ja etsittiin ongelmaa käsin. Ikävää todeta, että kovin laihoin tuloksin. Lämpökameralla saadaan esiin kaikki sellaiset kohdat, joissa on normaalia enemmän verenkiertoa. Kiihtynyt verenkierto kertoo esimerkiksi tulehduksista ja kudosvaurioista - oikeastaan kaikki vammat ja vaivat tulevat näkyviin. Vaivan laatua ei lämpökuvista voida sanoa, mutta niiden perusteella voidaan tutkia tarkemmin poikkeuksellisen kuumina näkyviä kohtia. Ei tarvitse ihan tuurilla lähteä metsästämään epäselvän ongelman sijaintia. Sotilaan tapauksessa löytyi lieviä lihaskireyksiä ja selvästi kuuma oikea takavuohinen. Pitää tosin ottaa huomioon, että esimerkiksi lämpökuvissa loistava vuohinen ei käsin tunnustelemalla ole poikkeuksellisen lämmin, joten esiin tulevat lämpöerot eivät välttämättä ole kovin suuria. Lihaskireyttä löytyi ristiselästä, säkäalueelta, oikeasta tekareidestä sekä hieman molemmilta lavoilta. Ei kuitenkaan mitään "tavanomaisesta poikkeavaa", jolla voisi selittää huonon liikkumisen.

Lämpökuvien jälkeen juoksutettiin ja taivutettiin. Liinassa ja suoralla uralla juoksemisen perusteella eläinlääkäri teki omat arvionsa siitä millainen ontuma on kyseessä. Taivuttaessa jalan ylä- tai alaniveliä pidetään ääriasentoon taivutettuna jonkin aikaan, jonka jälkeen hevosta juoksutetaan välittömästi suoraa uraan pitkin. Ontumaa arvioidaan asteikolla 0-5. Silmämääräinen arvio riippuu aina paljon eläinlääkäristä - kukin arvioi reaktioita oman kokemuksensa ja tuntumansa pohjalta. Yleensä 1/5 ja 2/5 tarkoittavat epäpuhdasta liikkumista, ja kolmosesta eteenpäin puhutaan varsinaisesta ontumisesta. Tämäkin on toki hyvin eläinlääkärikohtaista.

  • Ympyrällä ravissa vasempaan kierrokseen oikean takajalan ontuma 2/5
  • Ympyrällä ravissa satunnainen oikean etujalan ontuma 1/5
  • Ympyrällä ravissa oikeaan kierrokseen vasemman takajalan ontuma 2/5
  • Suoralla ravissa pehmeällä pohjalla takajaloista jäykkä, etujalat ok
  • Suoralla ravissa kovalla pohjalla oikean etujalan ontuma 1/5

Sotilas siis "könkkää" liinassa juoksuttaessa aina ulkotakajalkaa. Se on sinällään outoa, koska ympyrällä hevosen on helpointa säästää juuri ulkopuolen jalkoja suurimman painon ollessa sisäpuolella. Ja suuntaa vaihtaessa ontumakin vaihtaa puolta, joten vaivaa ei voida kohdistaa kummallekaan puolelle hevosta. Hoidimme juoksutukset pääosin maneesissa, jossa takajalat eivät olleet aivan puhtaat suorallakaan uralla. Ulkona kovalla tiellä liike oli kuitenkin suoraan juostessa puhdas.

  • Oikean etujalan alanivelten taivutus: taivutusreaktio alussa 2/5, paluumatka ok
  • Oikean takajalan alanivelten taivutus: taivutusreaktio 2/5
  • Oikean takajalan ylänivelten taivutus: taivutusreaktio 2/5
  • Vasemman etujalan alanivelten taivutus: ei taivutusreaktiota
  • Vasemman takajalan alanivelten taivutus: taivutusreaktio 1/5
  • Vasemman takajalan ylänivelten taivutus: ei taivutusreaktiota

Oikean puolen jalat siis reagoivat taivutuksiin kaikkein eniten, joskaan eivät nekään kovin paljon. Jokaisella hevosella on yksi muita heikompi jalka ja Sotilaalla se on selvästi oikea takajalka. Sillä on aina ollut hieman ongelmia aavistuksen väljien takapolvien kanssa, ja oikean takajalan ylänivelten taivutusreaktio johtuu todennäköisesti juuri takapolvesta. Reaktio on kuitenkin niin pieni, ettei silläkään varsinaisesti voida selittää epäpuhtautta. Harva jo hieman vanhempi käyttöhevonen on taivutuksissa aivan puhdas, joten kyseessä on muutenkin aika tavanomaisia löydöksiä. Varsinaisen ontumatutkimuksen näkökulmasta taivutukset eivät siis kertoneet mitään lisää.

ulta1 ultra2

Koko oikea takajalka käytiin läpi ultralla. Elokuussa hankositeen sisähaarasta löytyi todennäköisesti laitumella syntynyt harventuma, joka on siellä tuoreen ultran perusteella edelleen. Vamma vaikuttaisi parantuneen jo kerran, mutta revenneen uudelleen ehkä tarhassa riehuessa. Kuten etenkin vasemmanpuolimmaisesta kuvasta näkee, hankositeen ulkohaara on noin puoli kertaa sisähaaraa paksumpi. Haventunut alue näkyy hyvin oikealla olevasta kuvasta. Koko jänteen pitäisi olla tasaisen harmaa, nyt keskellä oleva tumma alue kertoo vammasta. Kyseessä on kuitenkin edelleen harventuma eikä repeämä, joten sairasloma jatkuu vain joitakin viikkoja.

  • Hankositeen sisähaara on selvästi paksuuntunut
  • Nuljuluun kiinnityskohdassa hankoside on ok
  • Kiinnityskohdan yläpuolella on selkeää harvakaikuisuutta
  • Nuljuluun pinnassa lievää epätasaisuutta luupinnasa
  • Jännetupen nivelneste on lisääntynyt ja jännetupessa on selkeää fibriinimuodostusta
  • Muissa jänteissä ei huomauttamista

Yleensä jännevamma syntyy hitaasti ylirasituksesta, mutta myös nopeat ylivenytykset repivät jänteen helposti rikki. Rasitusvamma näyttää ultrassakin juuri siltä, että säikeet ovat "kuluneet poikki" vähitellen eivätkä nopeasti repeämällä. Elokuussa Sotilaan jalka turposi niin nopeasti (aamulla kaikki hyvin, iltapäivällä laitumesta hakiessa reilu turvotus) että oli syytä epäillä esimerkiksi liukastumista. Etenkin kun edellisten viikkojen liikunta oli ollut hyvin kevyttä. Nyt vamman alkuperää jouduttiin etsimään hieman eri tavalla. Yleensä jännevamma ei riko syntyessään mitään muuta, mutta repivä liike voi jättää jälkiä myös nuljuluuhun. Harventuneen hankositeen lähettyviltä myös nuljuluun pinnasta löytyi epätasaisuutta, joka tosiaan viittaisi vaivan syntyneen tarhassa lentäessä. Muut jänteet ovat säilyneet ehjänä ja harventuneen hankositeen lähellä oleva rengassidekin on reagoinut onneksi vain paksuuntumalla hieman. Turvotus ja tulehdusreaktio ärsyttävät joskus rengassidettä niin, että se käy kiristymään. Tietäisi reissua leikkauspöydälle.

Muita eläinlääkärin huomioita: "Vasemman etujalan olkaluun etusivu tuntuu selvästi, lihakset (Musculus cleidobrachialis, Musculus biceps brachii, M. teres major) luun ympärillä ovat pienemmät kuin vastaavassa kohdassa oikeassa etujalassa." Toinen lapa on tosiaan huomattavasti yhdestä kohdasta luisempi kuin toinen. Koko etupään epätasainen lihaksisto on peruja vuoden takaisesta vasemman etujalan hajoamisesta, mutta ylhäältä lavat ovat jo melko symmetriset. Nuo lihakset saattoivat vahingoittua kompuroidessa, muun jalan mukana. Epätasaisuus ei ole tuntunut enää aikoihin ratsastaessa, joten ilmeisesti muut lihakset ovat korvanneet vahingoittuneet.

IMG 2171

IMG 2134 IMG 2138

Sairasloma aloitettiin kengityksellä. En tunne täältäpäin juuri ketään, joten akuutissa kengittäjätarpeessa lisäsin meidätkin tallin muita hevosia kengittävän melko nuoren naiskengittäjän listalle. Sotilaalla on niin suorat jalat ja helpot liikkeet, että tähän asti sen kavioiden on annettu kasvaa ja kulua juuri sellaisiksi kuin ne ovat luonnostaan tahtoneet. Kengillä on pyritty lähinnä suojaamaan kaviot karkeilta pohjilta. Ajatuksella, että jalat pysyvät parhaassa kunnossa kavioiden saadessa valita muotonsa itse. Nyt olemme kuitenkin olleet enemmän tai vähemmän sairaslomalla tosi pitkään, joten lienee aika kokeilla jotakin uutta.

Sotilaalla ei ole koskaan ollut niin painavia "oikeita ratsukenkiä" alla kuin nyt. Hauskaa on, että kaviot laitettiin ratsumalliin oikeastaan pelkällä raspilla, vaikkei etenkään vasemmasta kuvasta uskoisi. Etukavioissa ei ollut vieläkään yhtään ylimääräistä mitä olisi voinut varsinaisesti ottaa pois.. Kavioiden pohjat olivat kuitenkin nyt huomattavasti paksummat ja vahvemmat kuin viime kengityksessä, eikä välipohjille nähty enää tarvetta. Yleensä kovin suuria kengitysmuutoksia ei saisi tehdä nopeasti, mutta Sotilas kävelee ainakin seuraavan kuukauden, joten sillä on hyvin aikaa tottua uusiin jalkoihinsa. Saa nähdä miten ratsun rautapainot vaikuttavat etenkin liikkeisiin.

IMG 2147 IMG 2154

Kävellessä on kenkiä kovin vaikea polkea pois, joten kengitys jätettiin mahdollisimman väljäksi. Nyt kenkien pitäisi tukea kaviota ja koko jalkaa mahdollisimman paljon. Ihan "standardimuotoiset" eivät kaviot ole nytkään, vaikka silmämääräisesti näyttävätkin lyhentyneen huomattavasti. Kenkiä sai ihan tosissaan uudelleenmuotoilla kerran jos toisenkin ennen kuin ne suostuivat istumaan alle hyvin. En yleensä varsinaisesti hypi riemusta kun joudun käyttämään vierasta kengittäjää, mutta tällä kertaa ainakin jälki oli hyvää eikä palvelustakaan jäänyt mitään pahaa sanottavaa. Toivottavasti Sotilaskin on kinttuihinsa tyytyväinen.

Alla etukaviot ennen ja jälkeen.

IMG 1945

IMG 2164

Törmäillään somessa!

Voit seurata kirjoittajaa Instagramissa @eqphoto.maisahyttinen. Facebookissa palvelee sivu Hevosvalokuvaaja Maisa Hyttinen.

Someja sopii käyttää yhteydenottokanavana esimerkiksi kisakuvatilauksissa ja muissa rennoissa yhteydenotoissa.

Ammatillisesti relevantimpaa sisältöä kannattaa etsiä LinkedInistä. Verkostoidun mielelläni!

Virallisemmissa asioissa voi laittaa sähköpostia osoitteeseen maisa@maisahyttinen.fi.