asioita aakkosjärjestykseen laitetaan ja jokainen on yhtälailla kade paikastaan.

18.08.2013 - Maisa Hyttinen

Sotilas on viimeviikkoina ollut vain kärryjen edessä. Viimeksi sillä ratsasti Otto 25.7. ja eilen pojat riehuivat taas yhdessä. Liinu tuli viikko sitten ja saman verran Sotilaalla on ollut vapaapäiviäkin. Kierroksia oli sen mukaisesti ja ilmeisesti vauhtia löytyi vähintään riittävästi, joka askellajilla. Video kertonee loput!

Rallittelun jälkeen kierroksia löytyi vieläkin, mutta kotiinpäästessä ilme oli jo huomattavasti lähtötilannetta iloisempi. Kuulemma uudella kengityksellä vauhtia löytyi laukalla vielä enemmän kuin viimeksi (ja jalatkin järjestyivät alle vähän näppärämmin) ja kiitäminen vei tarhassa liukastelun tuomat jumit mennessään. Tänä aamuna karsinassa odotti hyväntuulinen, kuivajalkainen ja vetreä kaveri. Fiilistelin pari päivää sitten viime kesän kilpajuoksijakuvia, tulos: Reilun viikon päästä saamme toivottavasti montesatulan lainaan - maailman paras syy kiivetä hevosen selkään! Voin heittää hyvästit kävelykyvylle, haha!

 MG 18161

PS. 299 + 82 <3

PPS. Jo illalla saatan saada ihan kamalan pitkästä aikaa oman ja minun käyttööni riittävän tietokoneen!

ak

Törmäillään somessa!

Voit seurata kirjoittajaa Instagramissa @eqphoto.maisahyttinen. Facebookissa palvelee sivu Hevosvalokuvaaja Maisa Hyttinen.

Someja sopii käyttää yhteydenottokanavana esimerkiksi kisakuvatilauksissa ja muissa rennoissa yhteydenotoissa.

Ammatillisesti relevantimpaa sisältöä kannattaa etsiä LinkedInistä. Verkostoidun mielelläni!

Virallisemmissa asioissa voi laittaa sähköpostia osoitteeseen maisa@maisahyttinen.fi.