älä sano mitään, mä vielä kesytän tän.

16.06.2013 - Maisa Hyttinen

Unknown Soldier  6 Unknown Soldier  9

Unknown Soldier  11 Unknown Soldier  1

Väsyttää niin kamalasti ettei nukkuminenkaan oikein onnistu. Kiireisin viikko pitkään aikaan ja univelkakin on sen mukainen. Tiistai-illan reissu Poriin täydentyi tänään (tai eilen, hehe) ylläriretkellä Forssaan huolimatta siitä, että lauantain mätsärit painavat jaloissa vieläkin. Sotilas kävi älyttömillä kierroksilla jo kotona eikä tilanne ollut yhtään parempi Lahdessa. Odottelu meni sähläämiseksi, oma vuoro kehässä oli sähläämistä ja BIS-kehä meni samaan tyyliin.. Palkinnoille emme päässeet, mutta Sotilas oli jälleen ainoa lämminverinen loppukehässä. Shetlanninponit ja etenkin 5-viikkoinen ponivarsa olivat Sotilaan mielestä ihan mahdottoman hurjia eikä keskittyminen sitten enää riittänytkään mihinkään muuhun. Noh, harjoitusta se tämäkin oli.

Unknown Soldier  8

Toinen täydellinen mies otti ihan älyttömän kivoja kuvia. Kaikki kuvat meistä, matkaseurastamme Neilikasta ja muista kameran eteen osuneista hevosista löytyvät täältä. Jäi harmittamaan, ettei järjestäjällä ollut ruusukkeita eikä edes nauhoja jokaiselle osallistujalle. Ruusuke on aina kiva pikku muisto huonostikin sujuneesta reissusta. Toivottavasti syksymmällä päästään ottamaan uusiksi, vähän matalammilla kierroksilla.

Unknown Soldier  13

Sotilaalla oli eilen synttärit. Uusi toppaloimi (violetti vaaleanpunaisilla kanteilla) haettiin postista ja Forssasta tarttui mukaan pintelipatjat, sinisenä tottakai. Loistava tekosyy hankkia jotain uutta kivaa. Pikkukaveri täytti 9, Pentu olisi täyttänyt 16 ja luottoystävä Täplä-Älläkin on jo 14. Miten nämä kaikki vanhenevat näin? Sotilaskin oli tullessaan kaksi vuotta nuorempi.. Toivottavasti sillä on ainakin kymmenen vuotta vielä edessä.

ak

Törmäillään somessa!

Voit seurata kirjoittajaa Instagramissa @eqphoto.maisahyttinen. Facebookissa palvelee sivu Hevosvalokuvaaja Maisa Hyttinen.

Someja sopii käyttää yhteydenottokanavana esimerkiksi kisakuvatilauksissa ja muissa rennoissa yhteydenotoissa.

Ammatillisesti relevantimpaa sisältöä kannattaa etsiä LinkedInistä. Verkostoidun mielelläni!

Virallisemmissa asioissa voi laittaa sähköpostia osoitteeseen maisa@maisahyttinen.fi.